Vanha ja uusi kuvauskalusto

Olen jo pitkän aikaa pyöritellyt mielessäni järkkärin ostoa. Tänä talvena ovat kuvaukset jääneet ihan olemattomiksi, sillä julkaisukelpoisia kuvia ei kerta kaikkiaan ole saanut otettua. Pitkän aikaa järkkärin osto oli ihan pelkkä epärealistinen haave, mutta kun sain joulu ja syntymäpäivälahjaksi jonkun verran rahaa sukulaisilta, aloin ihan tosissani suunnittelemaan järkkärin ostoa. Minulle oli ihan päivänselvää että tuleva kamerani olisi merkiltään Canon, sillä molemmat edelliset kamerani olivat myös Canoneja. Sitä paitsi olen aina ollut tyytyväinen Canonin kameroihin, ja olen tottunut käyttämään niitä. Hinnan ja koon takia en edes ajatellut lähemmäs tonnin hintaisia kameroita, vaan vaihtoehdoikseni jäivät Canonin 100 tai 1200 d. Valitsin näistä kahdesta 100 d:n. Eilen kävin sitten ostamassa kyseisen kameran. Olen ollut tosi tyytyväinen siihen , mutta en minä sen tarkemmin voi tämän päivän perusteella sanoa mitä mieltä siitä olen. Ajattelin että nyt kun tästä uudesta kamerasta kuitenkin on juttua täällä blogin puolella, niin voisin samalla esitellä koko kuvauskalustoni, ja siinä samassa myös isoisäni vanhat kamerat.

Lähes jokapäiväisessä käytössä olevat kamerat:

 

Canon EOS 100 d+ 18-55 objektiivi
Päädyin tähän kameraan sen takia että se on suhteellisen pieni, ja se sopii käteeni hyvin. Sitä on myös helppo kuljettaa mukanaan tallille. Epäilen suuresti että tällä setillä  tulee tulevaisuudessa otettua melkein kaikki tämän blogin kuvat. Tässä kamerassa on myös automaattitarkennus, joten en usko että videoiden kuvaaminen muuttuu tämän kameran myötä vaikeammaksi. Toinen syy miksi valitsin tämän kameran on ehdottomasti se että sillä saa nostettua ISO arvot korkealle, ja sen takia hämäräkuvaus helpottuu.
Esimerkkikuvia :

ISO: 100 f: 5.6 suljinaika: 1/30

ISO: 100 f: 4.5 suljinaika: 1/30

1S0:6400 f/4,5 suljinaika:1/30

älkää sitten arvioiko kameran kuvanlaatua näiden kuvien perusteella, sillä nämä kuvat on ottanut alle vuorokauden järkkärin omistanut kuvaaja;)

Canon Power Shot sx400 is

Tämä kamera ei ole ollut kovinkaan kauan minulla käytössä, mutta nyt siitä tosiaan tulee ainakin osittain äitini kamera. Muuten tämä on ihan ok kamera, mutta pimeässä ISO arvot eivät kerta kaikkiaan riitä edes julkaisukelpoisten kuvien ottamiseen. Kesällä ja keväällä tällä saa kuitenkin ihan hyviä kuvia. Tässä on kuitenkin hyvä zoomi, ja sen takia päätin säästää sen, enkä aio myydä sitä.
esimerkkikuvia:

 

Harvoin käytössä olevat kamerat:

Rollei Youngstar
 Tämän Go Pro kameran ostin suoraan sanottuna hetken mielijohteesta. Kamera maksoi vain 50 euroa, joten ajattelin että käyttäisin sitä sen hinnan edestä. No, toisin kävi. Kuvasin sillä yhden maastovideon tähän blogiin(linkki videoon), mutta muuten se on ollut tosi vähällä käytöllä. Olen kyllä yrittänyt pariinkin otteeseen ottaa sillä videota maastosta, mutta jotenkin se ei vain ole toiminut.

 Käyttämättömät kamerat:
Canon T70

kuvattu Canon 100 d:llä, f:4.5 ISO: 1600 suljinaika: 1/30

f: 4, 5 ISO. 1600 suljinaika: 1/30

 

Nämä salamat, objektiivit ja kamerat ovat tosiaan isoisäni vanhoja. Niillä ei tietenkään saa otettua kuvia ilman filmirullaa, koska ne ovat kaikki kenokameroita. Minusta on kuitenkin kiva katsoa vanhoja kameroja. Täytyy kyllä sanoa että Bambi varmasti pelästyisi noita salamoita, vaikka se tavallisiin salamoihin onkin tottunut;)

Millä kalustolla te kuvaatte?

Leiripäivä ja kuvailua!

 Perjantaina kävin taas tallilla, ja tällä kertaa ratsastimme ihan normaalisti. Meillä meni Bambin kanssa ihan kelvollisesti, mutta ei mitenkään erityisen hyvin. Ratsastimme käynnissä, ja minä sain Bambin pysymään hyvin suorana. Minä olen  kerta kaikkiaan viime maanantain jälkeen saanut ihan uudella tavalla otteen tuosta hevosesta. Kerran  ratsastin volttiin väärästä suunnasta, ja sekoilin suunnan suhteen myös koko rata leikkaan ratsastettuani, mutta mitään muita suoranaisia virheitä en tehnyt, ja nuokin virheet ovat helposti korjattavissa. Ennen tuntia  yritin vähän kuvata hevosia, mutta se oli aika haasteellista sen takia että hevoset mutustelivat heiniään, eikä niitä oikein kiinnostanut poseeraaminen. Muuten kuvaaminen on nyt onnistunut paremmin, kun ei ole enää niin pimeätä.

1. tästä tuli aika taiteellinen kuva

2.

3.

4.

Eilen meillä oli sitten leiripäivä. Ensin saimme odotella Annikaa jonkun aikaa, mutta lopuksi hän sitten löysi meidät satulakamarista. Meitä kyllä huvitti se miten lahjakkaasti olimme onnistuneet välttelemään toisiamme, sillä minä olin käynyt pihalla moikkaamassa hevosia pariin otteeseen, ja Annikakin oli käynyt tekemässä lumitöitä. Tänne etelään satoi tosiaan eilen ainakin 30 cm lunta, ja heti karsinoiden siivoamisen jälkeen saimme mennä kentälle pyörittämään lumipalloja uraa pitkin, sillä muuten ratsastuksesta ei luultavasti olisi tullut yhtään mitään. Sen jälkeen kävimme sisällä syömässä. Ruuan jälkeen menimme taas kentällä työntämään  viimeisen(ja myös suurimman) lumipallon pois kentältä. Voitteko kuvitella että se pallo oli niin suuri että sen kierittämiseen tarvittiin kolme ihmistä, ja saimme silti ponnistella oikein kunnolla?;). Lopulta saimme sen kuitenkin pois kentältä, ja menimme talliin laittamaan hevoset valmiiksi ratsastusta varten.  Kun tulimme ulos tallista minä satuin kompastumaan johonkin, ja tipahdin maahan. Bambi ei tietenkään osannut varautua siihen, ja se astui vahingossa minun varpaani päälle, ja varmasti se töykkäisi minua kylkeenkin  hiukan. Varpaani hiukan vihoitteli koko päivän ajan( ja vihoittelee vähän vielä tänäänkin), mutta se on ihan normaalin näköinen, ja pystyn taivuttamaan sitä, joten ei se murtunut ole.En viitsi välittää moisesta pikku vaivasta, sillä se on ihan pienintä mitä hevosten kanssa voi sattua. Tapahtumaan jälkeen nousin vain ylös, rauhoittelin vähän Bambia, sillä sekin taisi vähän hätkähtää tippumistani vaikkei se pelästynytkään , ja jatkoin matkaa kohti kenttää. Rapatessa roiskuu, ja tekevälle sattuu, eikö niin;)?

5. aika hirveä etukeno, että osuikin juuri kuvaan tuollainen hetki, kun se ei tavallisesti ole ongelma

Kun tulimme kentälle kävelytimme ensin hevosia, niin kuin tavallisesti. Mirella tuli ensimmäistä kertaa ilman taluttajaa mukaan tunnille, ja sen takia työskentelimme vain käynnissä.Täytyy kyllä sanoa että ainakin sen mukaan mitä ehdin Bambin selästä Mirellaa katsomaan se käyttäytyi oikein todella hienosti. Teimme voltteja, kahdeksikkoja ja pysähdyksiä, mutta muuten me vain kävelimme uraa pitkin. Keskityin pitämään Bambin suorana, ja onnistuin siinä ihan hyvin.

6.

Ratsastuksen jälkeen hoidimme hevosilta varusteet pois, ja lähdimme syömään jälkiruokaa. Sen jälkeen päätimme lähteä maastoon. Toiset kaksi leiriläistä ratsastivat ensin, ja minä talutin koiria Annikan kanssa. Kotiin kääntyessämme oli minun vuoroni hypätä Bambin kyytiin. Halusin ottaa yhden ravipätkän ennen kotiinpäin kääntymistä, ja se onnistui oikein hyvin. Kotiinpäin mentäessä minulla oli ongelmana se että Bambi olisi halunnut mennä sen verran reipasta käyntiä, että olisimme olleet ennen pitkää melkein kiinni Taran takapuolessa, ja minun oli pakko hidastaa sitä sekä istunnalla että ohjilla. Bambi sitten protestoi minun hidastelemistani vastaan heilauttelemalla päätään, mutta tulimme lopuksi jonkunlaiseen yhteisymmärrykseen. Maastolenkin jälkeen olikin sitten aika lopettaa tallipäivä, ja lähteä kotiinpäin.

8.

9.
Mikä näistä oli teidän lempikuvanne?

 

Jännitys

Usein me ihmiset pelkäämme tai jännitämme asioita ihan turhaan. Jos esimerkiksi on ensimmäistä kertaa pitämässä suullista esitelmää englanniksi ,niin aika takuuvarmasti se jännittää jokaista. Itse jännitin ensimmäistä englanniksi pidettävää esitelmääni, jossa tehtävänäni oli kertoa omasta huoneestani, niin paljon, että en esitelmää pitäessäni tuntenut suustani tulevaa ääntä omakseni. Kokemus antaa kuitenkin varmuutta, ja kun jokin aika sitten nousin luokan eteen pitämään esitelmää turvapaikanhakijoiden koulutuksesta englanniksi, minua ei jännittänyt läheskään yhtä paljon, vaikka aihe olikin paljon vaikeampi käsiteltäväksi.  Minä sain kerran tehtäväkseni nousta luokan eteen kertomaan suomeksi ratsastuksesta, eikä se jännittänyt minua lainkaan yhtä paljon kahdesta eri syystä. Ensinäkin suomen kieleni on tietenkin paljon vahvempi kuin englannin kieleni, ja toiseksi koen tietäväni hiukan enemmän ratsastuksesta kuin turvapaikanhakijoiden koulutuksesta. Tästä tullaankin kätevästi siihen mikä meitä sitten oikeastaan jännittää. Jännitämme useasti sitä että mokaamme jollain tavalla, ja jos olemme varmoja siitä mitä teemme meitä ei jännitä yhtään niin paljon. Miksi meitä sitten jännittää mokaamisen mahdollisuus, eihän siinä oikeastaan ole mitään jännitettävää, sillä jokainen meistä mokaa joskus? Ainakin minua jännittää se että muut ihmiset  mahdollisesti katsoisivat minua alaspäin jos mokaan.

Jokaisella kolikolla on kääntöpuolensa, joten käännetäänpä tämäkin kolikko;). Sinun ystäväsi on juuri mokannut englannin esitelmässään, katsotko sinä häntä sen jälkeen alaspäin? luultavasti et. Elikkä periaatteessa koko jännityksen tunne on ihan turha. Jos joku tosiaan on niin tyhmä että katsoo toista ihmistä alaspäin epäonnistumisen jälkeen, niin hänet voi jättää omaan arvoonsa. Sellainen ystävä ei ole oikea ystävä.

Hevosen selässä asia on eri. Ratsastaessa ei voi jäädä vellomaan riittämättömyyden tunteeseen, sillä hevonen aistii tunteesi, vaikka se ei tiedäkään mistä se johtuu. Jännityksen tunne saa myös ihmisen helposti epäonnistumaan. Kun ihminen jännittyy hän useasti suorittaa huonosti, sillä hän ei kykene keskittymään olennaiseen. Jos esimerkiksi jännittää kokeita kovasti, koe ei luultavasti mene kovin hyvin, sillä jännittyessään ihminen helposti unohtaa kaiken osaamansa. Itse jännitin esimerkiksi ratsastamissa jossain vaiheessa niin paljon, että unohdin sellaisenkin itsestään selvän asian kuin ohjasten pitämisen kahdessa kädessä. Olin sellaisessa mielentilassa etten oppinut yhtään mitään.

Jännitys on täysin inhimillinen tunne, eikä siinä ole mitään hävettävää. Uskaltaisin väittää että jokaista ihmistä on joskus jännittänyt jokin. Tärkeintä on kuitenkin ettei jää vellomaan jännityksen tunteeseen, sillä jos annamme jännityksen ja pelon rajoittaa elämäämme emme pysty enää elämään täysillä. Oman itsensä voittamiseen tarvitaan aimo annos sisukkuutta, mutta se on sen arvoista. Itse olen esimerkiksi tosi kiitollinen itselleni etten antanut ratsastuksen suhteen periksi. Jos olisin lopettanut ratsastuksen, olisin katunut sitä myöhemmin, ja kynnys nousta satulaan olisi noussut nousemistaan. Joskus elämässä pitää tehdä päätös siitä että seuraako sitä väärä(mutta helppoa) tietä, vai onko valmis valitsemaan oikean(mutta vaikeamman)tien.  Päätös riippuu täysin siitä kuinka tärkeä asia on kysymyksessä. Ikinä ei kuitenkaan kannata luopua itselle tärkeästä asiasta jännityksen takia, sillä vaikka jännityksen voittaminen vaatii sisukkuutta ja vaivannäköä se on usein sen arvoista.
        

 

Joskus se aurinko paistaa risukasaankin!

Moikka taas! eilen ratsastustunti meni taas pitkästä aikaa tosi hyvin. Pohjat olivat tosi hyvässä kunnossa, paljon parempia ei näin talvella voisi oikeastaan toivoa. Perjantaina pohjat olivat niin huonot että emme pystyneet edes ratsastamaan, joten pohjien laatu oli varsin positiivinen yllätys. Muutenkin täällä etelässä on jo päivisin hiukan kevättä ilmassa, eikä tallillakaan ole enää niin pimeätä puoli kuuden aikaan kuin minä sinne tulen. Valokuvaaja minäni tietenkin pitää tästä paljon, ja olenkin pitkästä aikaa innostunut räpsimään kuvia.

Tallikeikka aloitettiin tavalliseen tapaan laittamalla väkirehut valmiiksi, ja hoitamalla hevoset. Kentälle tultuamme  kävelytimme ensin hevoset niin  että saimme tallattua hyvän kaviouran, koko rata leikkaa uran yms. Itse ratsastustunnin aloitimme kävelemällä uraa pitkin. Ratsastin kulmat erityisen huolellisesti heti alusta alkaen, ja kun kulmat saatiin ratsastettua hyvin jatkoimme treenaamalla koko rata leikkaa tietä, ja sen jälkeen treenasimme kuuden metrin ympyrää.  Minä sain omasta mielestäni hyvän "otteen" Bambista, ja sain ratsastaa sitä aika pienillä avuilla. Myös ympyrät menivät hyvin, eikä Bambi "valunut" jompaankumpaan suuntaan, eikä se yrittänyt mennä lapa edellä keskelle kenttää.Tietenkin hevosen ja ratsastajan välistä kommunikaatiota voi aina parantaa, ja apujenköytössäkin on aina opittavaa, mutta meillä meni kuitenkin hyvin. Kun käynti oltiin saatu kaikin puolin hyväksi jatkoimme työskentelyä ravissa. Ravikin tuntui hyvältä, ja sain koko rata leikkaa kuvion ratsastettua hyvin. Kulmatkin menivät hyvin, mitä nyt  Bambin ravi hiukan hyytyi aina välillä, ja minun olisi pitänyt ylläpitää ravia paremmin. Ulko lapa ongelmaa ( eli sitä että Bambi valuu ulkolapa edellä keskelle kenttä)ei tänään kuitenkaan ollut melkein yhtään  muuta kun  ihan tunnin alussa, joten siihen olin tosi tyytyväinen. Lopuksi kävelytimme hevoset, ja jumppasimme niitä  vaihtamalla suuntaa tekemällä uukkarit. Siten saimme myös kentälle hyvät urat.

Tunnin jälkeen hoidimme hevoset, päästimme ne ulos ja toivotimme hyvät yöt. Bambin ilme sitä hoitaessani oli kyllä aivan ihanaa katsottavaa. Se vaikutti niin rennolta ja tyytyväiseltä, että tajusin ratsastaneeni ihan hyvin. Nämä ovat juuri niitä hetkiä kuin sitä vain ymmärtää miksi tämä laji on niin ihana ja antoisa. Tunnin jälkeen olin muutenkin tosi tyytyväinen, toivotaan vain että tämä jatkuu tällaisena eikä sitten tiputa kovaa ja korkealta. Mutta juuri sen takia onnistumisista täytyykin iloita, ja juuri sen takia ne tuntuvatkin niin hyvältä.

Neljä vuodenaikaa!

Moikka kaikki Lillin blogin lukijat! täällä kirjoittelen taas minä, Bambi. Eilen Lilli ja Carolina tulivat taas tallille, ja minä sain loistavan postausidean heidän touhuistaan. Siellä ne hosuivat heiniemme kimpussa mokomat.. mutta täytyy kyllä sanoa että Lilli on aika riski mimmi, kun se veti tallin eteen kolme jätesäkkiä heinää yhdellä kerralla, mutta älkää vain kertoko sille että minä kehuin sitä näin julkisesti.;) Minä kerroin sen jälkeen   tietty heti postausideastani Lillille, ja hän antoi minun taas pitkästä  aikaa jättää kavionjälkeni tähän blogiin. Minä aion kirjoittaa niinkin tylsästä aiheesta kuin sää, koska niinhän te ihmisetkin teette silloin kun teillä ei ole mitään muuta mistä puhua. Lilli antoi minun kirjoittaa tämän postauksen sen takia että hän on itse positiivinen, tai ainakin hän halua esittää olevansa positiivinen, ja hän on sitä mieltä että säästä valittaminen voisi vahingoittaa hänen imagoaan, you know;)?

  Ihan ensimmäisenä minun täytyy tietenkin muistuttaa teitä siitä että edustan maailman parasta hevosrotua, eli Suomenhevosia. Sen takia minä kai minä tämän maan surkean ilmaston jotenkin kestänkin.  Minä olen kuitenkin sitä mieltä että minun muuten niin kaunis turkkini ei oikein  ole parhaimmillaan räntäsateen kastelemana.  Onneksi minun kuninkaallinen palvelusväkeni sentään harjaa minua arvoni mukaisesti. No juu, mun ei pitänyt puhua harjaamisesta, vaan siitä säästä.

 

Minä valokuvamallin hommissani viime talvena
Vuosihan alkaa aina talvella, ja sen takia minäkin aloitan sillä. Talvella pahinta ovat tilsat, ja ne osaavat olla tosi ärsyttäviä. Toiseksi pahinta ovat liukkaat kelit, koska nuo kaksijalkaiset eivät meinaa pysyä tolpillaan. En mä vain tajua miksi niille ei lyödä tilsakumeja ja hokkeja jalkaan? ihmiset tekevät elämänsä niin vaikeaksi.. Talvella ei myöskään aina pääse juoksemaan, koska pohjat ovat niin surkeat, ja se on tylsää. Ihmisetkään eivät tykkää talvesta, ja ne kirovat aina tallissa, kun niiden pitää karsinoita siivotessaan yrittää lapiolla hakata meidän jäätynyttä kakkaamme.

Sen jälkeen tulee kevät . Ainoa huono asia keväässä on se että tuo nimeltä mainitsematon paparazzi innostuu kuvaamaan minua ihan liikaa, ja ihmiset innostuvat treenaamaan koulua ihan liian vakavissaan. Kesällä on tasan yksi ärsyke: ötökät! ja sitten nuo ihmiset jaksavat vielä valittaa kun me hevoset huiskimme ärsyyntyneesti  hännillämme! itse ne valittavat kokoajan säästä, mutta me hevoset emme saisi valittaa yhtään mistään! kesällä on myös tosi lämmintä tai sitten sataa ja on viileätä. Kesä on vuoden   parasta aikaa, sillä silloin saa syödä ruohoa yllin kyllin laidunkauden aikana. Kesän jälkeen tulee syksy, ja syksy on vuoden traagisinta aikaa sillä siihen aikaan minun suuhuni tarkoitettu maukas ruoho alkaa kuihtua ja se muuttuu ruskeaksi.Silloin myös sataa, ja se on inhottavaa.  Minä kuitenkin selviän valokuvamalin tehtävistäni helpommalla, sillä siihen aikaan ei ole tarpeeksi valoa kuvaamista varten, ja se jos mikä on Lillin mielestä ärsyttävää.Sitten alkaa taas kerran talvi, ja silloin minun suuhuni tarkoitetut ruohotupsut haluavat leikkiä piilosta, ja ne piiloutuvat lumen alle, ja siitä min en pidä.

Linkki videoon

Lilli käski mun vielä linkata tällaisen videon, joka kuulemma kuvastaa hyvin sitä millaista hevostelu on talvella. Mutta täytyy minun häntä vähän korjata, sillä minä en tietenkään käyttäydy huonosti, toisin kuin videon hevonen. Käski Lilli mun sanoa senkin, ettei se ikinä voisi kuvitella lopettavansa ratsastusta, vaikka se kuulemma  onkin vaativa laji. Pyh sanon minä, me hevosethan ne työt tehdään, ja ihmiset istuvat vain selässä. No, tekee ne joskus tallitöitäkin, joten eiköhän tämä loppujen lopuksi ole reilu peli.

Puhelimen tyhjennys

Ajattelin taas tehdä tällaisen puhelimen tyhjennys- postauksen.. Minä olen ainakin huomannut että monet puhelimella otetut kuvat jäävät muuten julkaisematta täällä blogin puolella. Monet näistä kuvista olen jo julkaissut instagramissa, mutta on tässä mukana paljon sellaisiakin kuvia joita en ole koskaan julkaissut yhtään missään.

1. kollaasi jossa on väriteemana hopea 2. innostuin harrastamaan luontokuvausta, kun luntakin oli vähän satanut 3. kuvaamataiteen työni 4. maisemia

1. taas kerran luontokuva 2.joulukoriste lähikuvassa 3.tämä on olevinaan jonkinlainen taidekuva Bambin suitsista..4. taivas oli niin kaunis että innostuin jälleen kerran harrastamaan luontokuvausta

1. minä menossa koulun jolujuhliin..2.taidekuva joulukuusesta 3. ruokapöytä 4. lahjasaldoni

1-2. jälleen kerran maisemakuvia 3. parturilla käynnin jälkeen 4. kollaasi vuoden 2015 tykätyimmistä instagram kuvistani

1-4. ilotulitteita uutenavuotena, tuli vain niin monta hyvää kuvaa että oli pakko julkaista kaikki nämä neljä kuvaa

1. maisemakuva 2. joululahja jonka sain sedältäni, on kyllä hyvä kirja 3.kattokkunan läpi otettu taidekuva 4. niin osuva elämänviisaus että täytyi oikein jakaa instagramissa ja täällä;)

1-3. maisemakuvia 4. tämä oli niin hauska, että minun oli ihan pakko julkaista tämä instagramissa syntymäpäivänäni..

1. talvinen maisema 2. Annikan koiranpentu 3. Annika ja Mirella 4. Tunturipöllö joka minun pitäisi piirtää kuvaamataidon tunneilla.Se näyttää niin Harry Potterin  Hedwig pöllöltä että oli ihan pakko ottaa siitä kuva.

1. heppaselfie, tuossa näkyy muuten hyvin minun uusi ratsastuskypäräni2. innostuin joululomalla sisustamaan huonettani, ja pitihän siitä kuvakin ottaa 3. Taran hienostiletitetty häntä 4. innostuin kuvaamaan kun kerrankin paistoi aurinko

My Day video

Eilen innostuin taas pitkästä aikaa kuvaamaan My Day videon. Meillä oli koulussa urheilupäivä, ja vietin koko koulupäiväni kävellen samalla kuin vedin tai kannoin pulkkaa, ja pulkkamäessäkin tuli tietenkin käytyä. Urheilupäivän kruunasi vielä tallikeikka, ja päivän päätteeksi puhelimeni väitti minun kävelleen melkein 20 km. Tallilla irtojuksutimme Annikan kanssa Taran ja Mirellan. Taralla oli oikein vauhti päällä, ja se laukkasi ihan kunnolla. Mirella taas itselleen tyypillisesti pomppi ja esitti meille hyvää tasapainoaan. Mirella on vain niin ketterä, ja sillä on niin hyvä tasapaino ja kehonhallinta, että sen jalkoja pitää vähän osata kunnioittaa, sillä se voi tosiaan ensin juosta täysiä, ja sen jälkeen vaihtaa suuntaa melkein kuin seinään päin juoksisi. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tallille tullessamme oli jopa niin valoisaa, että sain otettua hevosista edes pari suhteellisen onnistunutta kuvaa. Pimeys saapui kuitenkin  nopeasti, ja kuin irtojuoksutimme hevoset valoa kunnollisten kuvien ottamiseen ei enää ollut. Valokuva on kyllä VALO kuva, sen olen kyllä viimeaikoina huomannut.

Linkki videoon

Enempää en kuitenkaan ajatellut tällä kertaa jaaritella, vaan annan videon (toivottavasti) puhua puolestaan.
 

Ratsastuspostaus!

Siitä onkin ikuisuus kun olen viimeksi kirjoittanut ihan tavallisen ratsastuspostauksen. Olen kuitenkin  käynyt kerran viikossa ratsastamassa, ja tästä viikosta lähtien alan käymään tallilla myös perjantaisin. Meidän treenit ovat sujuneet  edelleen aika kehnosti, mutta kokoajan ollaan menossa parempaan päin. Suoruus on edelleen meille( tai oikeastaan minulle) se suurin ongelma.  Bambin tapa puskea lapa edellä keskelle kenttää, ja oma ajoittain vino istuntani samoin tapani kääntää hevosta ohjilla ovat edelleen suurimmat ongelmakohdat. Muuten osaan ratsastaa ihan suhteellisen nätisti sekä ravissa että käynnissä ja laukassa( tietenkin kaikissa askellajeissa on paljon opittavaa ja kehitettävää, mutta mitään hirveän suuria ongelmakohtia ei pitäisi olla), mutta ongelmat tosiaan tulevat esiin tasan sillä hetkellä kun menetän kontrollin Bambin ulkolavasta.

Viime viikon maanantaina sain  pienoisen ahaa- elämyksen tämän asian suhteen. Tajusin että olimme Bambin kanssa periaatteessa jääneet aina seisomaan keskelle kenttää, ja olin silloin lakannut vaikuttamasta siihen, mikä siis on periaatteessa palkinto. Viime maanantaina otin taktiikakseni ratsastaa aktiivisesti eteenpäin aina kun päädyimme keskelle kenttää, ja tämä taktiikka toimi hyvin. Tämä idea toimi ihan Kyran passiivisuus, vaikuttamattomuus= palkinto, vaikuttaminen="rangaistus" prinsiipin mukaisesti. Tämä laji on kyllä teoriassa hyvin selkeä ja helppo, mutta käytäntö onkin sitten ihan eri asia.. tuokin on niin selkeä neuvo kuin vaan olla ja voi, mutta käytännössä sen toteuttaminen on paljon vaikeampaa. Lopuksi sain Bambin kuitenkin ratsastettua suoraksi, ja ravikin meni oikein hyvin.

Eilen kävin taas tallilla, ja ratsastustunti meni ihan  suhteellisen kelvollisesti,mutta ei kuitenkaan ihan niin hyvin kuin olisin halunnut. Ratsastimme taas ihan normaalisti käynnissä ja ravissa, ja uutena tehtävänä mukana oli pohkeenväistö käynnissä. Pohkeenväistössäkin käänsin Bambin päätä liikaa, mutta muutama ihan kelvollinen väistöaskel saatiin tehtyä. Yritin parhaani mukaan ajaa Bambia eteen jos me päädyimme keskelle kenttää.  Se osoittautui  kuitenkin odotettua hankalammaksi, sillä meitä oli tunnilla kaksi, niin kuin meitä kyllä viime viikollakin oli, mutta tällä kertaa tuntui siltä että jouduin kokoajan pysäyttämään Bambin, sillä enhän minä voinut toisen ratsukon päälle ratsastaa. Lopuksi sain kuitenkin Bambin suoraksi, ja siihen oli hyvä lopettaa. Tällä tunnilla kävi niin että aluksi meni ihan hyvin, sitten mentiin monta kierrosta vinossa, ja lopuksi sain Bambin taas suhteellisen suoraksi. Se voi olla että se vain tuntuu siltä, koska minä ainakin huomaan että alkutunnista ratsastan paremmin, enkä tee niin paljon turhaa niillä ohjilla. Sitten kun sitä ratsastuksen, veden kantamisten ja karsinoiden siivoamisen jälkeen alkaa hiukan fyysisesti väsymään tulevat nuo turhat kädellä kääntämiset mukaan kuvioihin.

Nyt kun kerran mainitsin ne tallihommat, niin täytyy sanoa että olemme viime aikoina onnistuneet kehittämään hyvän tallirutiinin. Ensin siivotaan karsinat, sen jälkeen valmistetaan väkirehut ja täytetään vesiämpärit, ja vasta sen jälkeen haetaan hevoset sisään ja laitetaan ne valmiiksi tuntia varten. Nämä rutiinit kehitimme silloin kun oli -20 astetta pakkasta, eikä ulkona voinut olla puolta tuntia pitempään, mutta nyt ne ovat jääneet hyväksi tavaksi.