sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Hevonen ja kissa saaristossa

Heippa taas! Tänä viikonloppuna kävimme taas saaressa jossa asuu Skäriman niminen hevonen.  Tästä hevosesta oli juttua blogin puolella jo viime kesänä, kun kävimme samassa paikassa.
1.

Asiat eivät tosiaankaan ole muuttuneet kovinkaan paljon viime vuodesta. Tämä Skäriman hevonen asuu edelleen samalla saarella, eikä sillä edelleenkään ole siellä muuta laumaa. Tylsältähän se kuulostaa, mutta se on varmasti paras ratkaisu kun ottaa huomioon että se on albino. Laumassa sitä kiusattaisiin, joten sen taitaa olla parasta olla itsekseen. Sillä on kuitenkin melkein koko saari käytössään, eikä sen tarhaa voi oikeastaan normaaliksi tarhaksi nimittää. Tällaisen kesäviettopaikan ansaitsisi kyllä jokainen hevonen. Ainut ongelmahan on se että hevonen pullistuu aivan hirveästi kun sillä on noin paljon syötävää;).
2.

Tänään joitain lapsia kävikin ratsastatamassa Skärimanilla, mutta itse en käynyt kokeilemassa. Jotenkin minusta tuntuu tyhmältä istua hevosen selässä talutettavana, kun kerran huomenna olen joka tapauksessa menossa ratsastamaan. Olen jo pitkään ajatellut käydä ratsastamassa sillä joskus kesällä, mutta siitä ei vain ole koskaan tullut mitään.  Itse en ole vielä niin varma itsestäni ratsastajana että uskaltaisin lähteä ilman toista hevosihmistä vieraan hevosen kanssa metsään kävelemään edes luvan kanssa, erityisesti kun se ei kuulemma kovin tottunut ratsu ole Talutusratsastus taas tuntuu hiukan liian helpolta.
3.

Kamerahan minulla oli tietenkin taas mukana, ja kuvia tuli taas räpsittyä pitkästä aikaa oikein paljon. En suoraan sanottuna jaksaisi kuvata Skärimania kovin pitkään, se kun on aika yksipuolinen valokuvamalli. Onneksi saaren kissat ovat kuitenkin hiukan valokuvauksellisimpia. Erityisesti yksi niistä oli aika useasti meidän veneen lähettyvillä, joten sitä tuli sitten kuvattua.
4.

Eipäs mulla tällä kertaa ollut mitään muuta sanottavaa, antaa kuvien(toivottavasti) puhua puolestaan.
5.
6.
7.
8.
9.
10.
11.
12.

13.

Mikä oli sinun lempikuvasi?


tiistai 19. heinäkuuta 2016

Jos Bambi osaisi puhua


Mitä Bambi sanoisi jos:

… maastossa tulisi peura vastaan?

"Apua, mikäs se toi on, se ei nimittäin näytä tutulta". "Pitäisiköhän juosta pois?"
… saisi yhtäkkiä ravikärryt taaksensa?

" Siitähän on ikuisuus kun mää oon viimeksi vetänyt kärryjä,ette kai te oikeasti luule että mä osaisin vielä kaiken?". Sitä paitsi noi käärryt ovat inhottavat.
… eläinlääkärin auto kurvaisi tallipihaan?
"Hui, ei kai se eläinlääkäri  käytä taas sitä pelottavaa stetoskooppiaan?".Semmoinen stetoskooppihan voi vaikka syödä pienen hevosen..
… kiukkuisen näköinen ihminen lähestyisi?

"Mitenköhän minä voisin piristää tuon tyypin päivää, se tarttee selkeästi hevosterapiaa".
… maastoreissulla joutuisitte jonon hännille?

"Nyt pistetään vähän vauhtia päälle"( pysytään kuitenkin ratsastajan pyytämässä askellajissa).
… kengittäjä sovittaisi uutta kenkää kavioon?

"Minä en jaksa enää, voisitko sä ystävällisesti lopettaa jo?"
… kissa loikkaisi yllättäen heinikosta kentälle?
" ai, mä oon kyllä enemmän tottunut koiriin, mutta kyllä sääkin oot ihan kivanoloinen pikku veijari". On mää jossain tallilla ennenkin tavannut sun lajitovereitasi, joten et sä pelottava ole.
… esteradalla okserin alle olisi piilotettu vesimatto?
"Mitä ihmettä tuokin nyt siten on olevinaan"
… ruoka-aika lähestyisi, mutta iltatallin tekijä olisi myöhässä?
" Mää hommaan pian itse sen ruokani, jollei kohta rupea tapahtumaan jotain, SILLÄ MULLA ON NÄLKÄ!"

… satulavyötä kiristettäisiin kiireellä monta reikää kerrallaan?
" Kiristää inhottavasti. Onneksi se on kuitenkin pian ohi". Oonkohan mä lihonnut, sehän ei sovi mun imagoon.

… koulutunnilla väistöt kaikkiin ilmansuuntiin alkaisivat ärsyttää?
"Hei pliis, nää väistöt on ihan kivoja, mutta riittäisikö nyt jo?"
… trailerin silta laskettaisiin alas, ja Bambin pitäisi kavuta kyytiin?
"Minne me ollaan menossa?, en mä halua lähteä pois omasta tallista".
… olisitte maneesissa ratsastamassa, kun lunta alkaa tippua katolta?
" Hitsi vieköön!, mikäs se toi oli?"
… muut hevoset olisi haettu sisään ja Bambi olisi jäänyt viimeiseksi?
" Määkin haluan tulla, älkää jättäkö pikku heppasta yksin"

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

kännykän tyhjennys


1. auringonlasku  2. Bambilla ratsastamassa helmikuussa 3. Päästiin katsomaan vähän luita museossa 4. jossain vaiheessa meillä oli(on)suunnitelmissa myydä minun vanhoja barbikamojani, ja niitä löytyikin melkoinen määrä.
1. Työharjoitteluviikolta otettu kuva. Tämä tyttöhän tykkäsi toimittajan työstä  kovasti kun sai ottaa kuvia ja kirjoittaa artikkeleita. 2. Tältä minun tukkani näytti lopettajaisissa. 3. Taas kerran kamera kädessä. 4. Tämä oli minun versioni ensi vuoden 100- vuotis juhlarahasta. Ei tästä minun visiostani koskaan tule oikeata kolikkoa tulemaan, mutta sen suunnitteleminen oli kivaa. 
1. Helmikuun loppupuolella tuli ostettua uusi kamera, olen kyllä ollut siihen tosi tyytyväinen2. Isä salakuvasi minua kun olin kuvaamassa meidän taloa 3. Koulusta päästiin katsomaan vähän taidetta 4. Kaatopaikallakin on tullut koulusta käytyä, ihmeen hyvin tuo kuva onnistuin kun ajattelee että se on otettu kännykällä bussin ikkunan läpi.

1. Juhannus vietettiin osittain tuttavien mökillä 2. Veneelläkin on tullut käytyä 3. Äitin ottama varjokuva meistä, tästä tuli aika jännä kuva 4. Nukkekotejakin käytiin katsomassa helmikuussa
1. Viikko sitten lauantaina Finnderbytä katsomassa 2. Tältä tämä minun silmäni näytti pahimmillaan, nyt tuo mustelma on jo melkein haalentunut pois. 3. Saaristossa taas 4. Juhannuksena käytiin kalastamassa serkkujen kanssa.
1. Olen nyt lomalla jäänyt täysin kiinni tähän Diana Gabaldonin matkantekijä- sarjaan.  Olin jo lukenut kaksi ensimmäistä osaa ennen kesälomaa, ja  kesäkuussa aloitin  kolmannen osan nimeltään Matkantekijä. Nyt olen jo hyvää vauhtia lukemassa viidennettä Tuliristi nimistä kirjaa loppuun. Se on jo aika paljon kun ajattelee että nuo kaikki ovat tuhatsivuisia tiileskiviä.. 2.Minusta tämä asettelu näytti kivalta 3. Maisemakuva 4. Tältä näyttää minun kameranurkkaukseni nykyään.





tiistai 5. heinäkuuta 2016

Finnderby 2016

Heippa! viime viikko oli tosiaan oikein kunnon hevosviikko. Leiri oli tosi hauska ja onnistunut, ja kuvia kertyi tosi suuri määrä.Leiri kuitenkin loppui  viime perjantaina, ja se harmitti meitä kaikkia kovasti. Erityisesti nyt palaisin mielihyvin takaisin tuohon viikkoon.
1.
2.
3.
4.
5.

Nyt tässä tulee kuitenkin pakosta viikon paussi hevosista. Eilen en nimittäin saanut mennä ratsastamaan, sillä tipuin  sunnuntaina keinusta pahemman kerran. Selkäni oli sunnuntaina tosi kipeä, ja lääkäri kielsi sen takia ratsastuksen. Seuraavan kerran saan mennä ratsastamaan silloin kun selkä on täysin kivuton, eli luultavasti heti ensi maanantaina. Nyt selkä on jo parempi, mutta silmästä katkenneen verisuonen ja mustan silmän takia olen tällä hetkellä kaikkea muuta kuin kaunis näky;) Kipeä en kuitenkaan ole, ja tuon silmänkin pitäisi parantua viimeistään parin viikon sisällä. Mustelma silmäkulmassa paranee kyllä jo parin päivän aikana, mutta tuo punaisen silmän paraneminen voi kestää vähän kauemmin. Onneksi se ei kuitenkaan haittaa näkemistäni, ja aurinkolasitkin on keksitty.
6.
7.
8.

No, nyt en viitsi valittaa enempää, vain mennään asiaan. Kävimme siis lauantaina Finnderbyssä, ja meillä oli siellä oikein kiva päivä. Viihdyimmekin siellä kuusi tuntia, ja kamera lauloi koko sen ajan siihen malliin että sekä muisti että akku olivat lopussa päivän jälkeen. Onneksi minulla oli ylimääräinen muistitikku mukana.
9.
10.
11.
12.
13.
14.

15.
Katsoimme sekä kenttä, este että kouluratsastusta, ja kaikki kolme olivat tosi kiinnostavia, Kyllä se kouluratsastus kuitenkin vain on se minun lempilajini, ja enitenhän sitä tuli nytkin katsottua. Tanska oli tosiaan kouluratsastuksessa tosi vahva maa, ja isojen ponien PM kisoista tuli jopa kolmoisvoitto sinne.
16.
17.
18.
19.
20.
21.

Kenttäratsastuskisoja katsoessa minun kunnioitukseni SM mestari Sanna Siltakorpea kohtaan kyllä lisääntyi entisestään. Hän ratsasti nimittäin kolmella hevosella, ja taisi napata vielä kolmoisvoitonkin. Kenttäratsastus vaikuttaa sitä paitsi fyysisesti rankemmalta lajilta kuin koulu tai esteratsastus. Toisaalta siellä maastossa varmasti on ihan eri fiilis kuin kouluaitojen sisäpuolella. Myös Derbyfinaali oli kiinnostavaa katsottavaa. Rata oli kyllä haastava, ja sen huomasi siitä että  uusintaa ei ratsastettu kun vain yksi ratsasti nollakierroksen. Tämän jälkeen me ajoimme kuitenkin kotia päin. Koko päivästä jäi päällimmäisenä tosi hyvä fiilis, mutta näin helposti tylsistyneenä ja touhukkaana persoonana minua häiritsivät väliajat aina välillä.

En nyt ajatellut selostaa enemmän tästä päivästä, joten annetaan kuvien (toivottavasti) puhua puolestaan. Kuvasin myös pienen videopostauksen päivästä. Toivottavasti te pidätte siitäkin vaikka se on vähän kiireesti kuvattu.
Mikä oli sinun lempikuvasi?
Linkki videoon