tiistai 14. huhtikuuta 2015

Millainen on hyvä(hevos) blogi

Heippa taas! tässä postauksessa ajattelin kertoa siitä minkälaisista blogeista minä pidän ja minkälaisia blogeja minä luen. Nämä mielipiteet ovat täysin minun omia mielipiteitäni eikä teidän todellakaan tarvitse olla samaa mieltä kun minä.
Aihe
Blogin aihe on mielestäni aika tärkeä ja ihan ensimmäinen kysymys mikä minun mielestäni pitäisi esittää itselleen ennen kuin aloittaa blogin pidon on juuri se että minkä aiheisen blogin haluaa ja mitä sinne kirjoittaisi. Aiheen tulee myös olla tarpeeksi kattava niin että siitä löytyy kirjottamista minäkin postaan tänne joskus jotain joka ei liity kovinkaan paljon blogini pääteemaan, hevosiin mutta kuitenkin aika harvoin enkä kuitenkaan perustaisi esim. lifestyle blogia koska en keksisi sinne kuitenkaan tarpeeksi kirjoitettavaa ja nämä harvat jutut mahtuvat kyllä tähänkin blogiin eikö niin? . Joissain blogeissa on monia aiheita mutta harva bloggaaja pystyy pitämään blogin helposti luettavana jos siinä on monta aihepiiriä ja blogista tulee hyvin helposti vaikeasti luettava. Itse seuraan melkein vain hevosblogeja (olisiko siksi  että olen täysin hevoshullu. Might be..)blogin pitää oikeasti olla joko tutun tai ystävän blogi jos seuraan jotain muuta kun hevosblogia, tai sitten sen pitää ihan oikeasti olla todella hyvä blogi..
Kommentit
Siihen minkälaisia kommentteja blogiin tulee ei aina, eikä kovin useastikaan riipu bloggaajasta vaan kommentoijasta. Itse saan olla todella onnellinen siitä että blogiini ei ole tullut mitään inhottavia kommentteja ja toivon tietenkin ettei sellaisia tulekaan. Jos joku teistä blogiani lukevista joskus löytää jotain ilkeitä juttuja minusta ja Bambista tai blogistani joltain sivustoilta (eteenkin yhdestä ruskeasta nimeltä mainitsemattomasta hevosaiheisesta foorumista)niin toivon ettei ketään linkkaa keskusteluja tänne koska minua ei ihan oikeasti kiinnosta tietää mitä joku elämäänsä kyllästynyt siellä netin syövereissä meistä kirjoittaa. Yleensäkin olen sitä mieltä että mahdollisuus kommentoida anonyymina tekee ilkeilyn ja kiusaamisen liian helpoksi. Mutta miten bloggaaja itse pystyy vaikuttamaan kommentteihin? ei tietysti sisällön puolesta paljon yhtään mutta minua itseäni ainakin häiritsee jos bloggaaja ei vastaa kommentteihin koska siitä saa sellaisen kuvan että bloggaaja ei välitä kommentista tai että hän ei kunnioita lukijoitaan. Minä ymmärrän että voi olla ärsyttävää vastata moniin kommentteihin mutta kyllä jokaiselta varmasti on aikaa kirjoittaa ihan vaan vaikka kiitos vastaukseksi jos ei muuta? kommentin kirjoittaja tulee iloiseksi siitä että hänen kommenttinsa on huomattu ja siihen on jopa vastattu ja tästä saa sellaisen kuvan että bloggaaja kunnioittaa lukijoitaan.
Tekstit
Minusta blogin teksteillä on paljon väliä ja teksti on tärkein osa blogia. Minun mielestäni blogeissa pitäisi kirjoittaa enimmäkseen kirjakieltä mutta ei mua kyllä kovasti haittaa jos väliin eksyy hiukan puhekieltä. Kirjoitus virheet eivät minua kovasti häiritse ja minusta on tärkeintä että kaikki ymmärtävät mitä tekstillä koitetaan sanoa ja että tekstillä on oikeasti merkitys ja että sitä on mietitty. Itse en kyllä tykkää jos blogissa on esimerkiksi kirosanoja tai muuten huonoa kieltä, itse en ainakaan kehtaisi kiroilla blogissani ihan jo sen takia että sekä vanhempani että muita aikuisia seuraavat blogiani.. Itse olen sitä mieltä että tekstien pitäisi olla suhteellisen sopivanpituiset, liian pitkiä tekstejä voi olla väsyttävää lukea mutta liian lyhyt teksti jättää helposti kylmäksi.
Ulkoasu
Ulkoasulla on blogissa suuri merkitys koska sen näkee joka kerta kun avaa blogin. Ei ulkoasun tarvitse olla mikään kuvanmuokkauksen mestariteos mutta kyllä blogissa pitäisi olla suht siisti ja kiva ulkoasu. Usein miten bloggaaja itse on kuitenkin ulkoasunsa kovin kriitikko , olen itse tästä oiva esimerkki.. minä en itse ole melkein koskaan täysin tyytyväinen ulkoasuuni ihan van sen takia että olen itse tehnyt sen ja kritisoin sitä paljon enemmän kun jos se olisi jonkun muun tekemä tai jonkun muun blogin ulkoasu. Ulkoasun pitää myös olla suhteellisen selkeä ja minä tykkään ainakin pitää tekstin taustan valkoisena. Valkoinen ulkoasu voi olla aika tylsä mutta liian monimutkainen ulkoasu taas on vaikea lukea ja häiritsee lukijaa.
Postaustahti
Minun mielestäni blogeihin ei mielellään saisi tulla yli viikon mittaisia postaustaukoja mutta kyllä minä bloggaajana ymmärrän hyvin että aina ei juttu luista eikä vain ole mitään kerrottavaa. Minusta on kuitenkin parempi että kirjoittaa blogiin silloin kun on jotain kerrottavaa, mielummin näin kun että koko ajan tulee jotain pientä postausta. Minullakin on ollut pitkiä postaustaukoja , paraskin puhuja..

Hevoset
Hevosethan kuuluvat oleellisesti hevosblogeihin ja tietenkin se minkälaisia hevosia blogissa esiintyy vaikuttaa siihen kiinnostaako blogi ja jääkö sitä lukemaan.
Mainostaminen
Minä en nyt sano olevani sitä vastaan että blogeja linkitetään toisten blogeihin ja minua ainakin kiinnosta lukijoiden blogit. Minua kuitenkin ärsyttää blogin liiallinen mainostaminen ja esimerkiksi tämä tuttu "lukija lukijasta" menetelmä koska minusta se on blogin tuputtamista ja minusta bloggaajana olisi kuitenkin epäkohteliasta vastata ettei liittynyt lukijaksi tai että kyseinen blogi ei kiinnosta ja mitä sinä loppujen lopuksi teet esim.500 lukijalla jos vain 50 on oikeasti kiinnostuneita blogistasi?
Esittelysivut
Ensimmäinen asia joka kiinnostaa uutta lukijaa on luultavasti juuri blogin esittelysivut ja sellaiset olisi minun mielestäni tosi hyvä olla blogissa niin että uusi lukija pääsee kärryille siitä mistä blogissa on kysymys ja ketkä/ketä blogissa esiintyy.
Kuvat ja videot

Jostakin olen lukenut että peräti 80 prosenttia niistä jotka lukevat blogeja katsovat vain kuvat ja selaavat tekstin läpi vain pikaisesti, en nyt ihan tiedä pitääkö tämä paikkansa mutta kuvat ovat silti tärkeä osa blogia enkä itse kovin paljon kiinnostu lukemaan postausta joka on täysin kuvaton. Minua ainakin häiritsee jos blogissa on huonolaatuisia kuvia kokoajan. Huono laatuisilla kuvilla en tarkoita kaikkia kuvia joita ei ole otettu järkkärillä ,ihan perus pokkarillakin saa ihan julkaisukelpoisia kuvia ja miksei myös puhelimella jos siinä on hyvä kamera.

 Tässä lopussa sanon vielä että nämä kaikki ovat jälleen kerran omia mielipiteitäni eikä teidän tarvitse niihin yhtyä. Ja kaikki saavat tehdä juuri sellaisen blogin kuin itse haluavat ja blogata ihan niin kuin itse parhaaksi näkee ja bloggaus on myös harrastus ja sen kuuluisi olla kivaa ja mukavaa touhua eikä mitään paineita kasaava asia eikä sitä täydellistä blogia ole olemassakaan joten jokainen blogatkoon omalla tyylillään ja tavallaan.
Millaisista blogeista te tykkäätte ja oletteko te kanssani samaa mieltä Jostakin postauksessa kirjoittamistani aiheista ?

6 kommenttia:

  1. Todella hyvän kattava postaus! Itse linkitän joskus kommentteihini oman blogini, jos kaipaan lisää blogistani kiinnostuneita henkilöitä. Usein jos minun blogiini jonkun blogi linkitetään kommentissa, mielelläni käyn katsomassa blogin.
    Ja ei minulle ainakaan ole iloa kuudestatoista lukijasta, jos edes puolet heistä eivät osoita kiinnostustaan blogia kohtaan esimerkiksi kommentoimalla.
    Oman blogin mainostaminen ei minun osaltani ole lukijoiden kerjäämistä, mutta esimerkiksi olen törmännyt tapauksiin, jotka linkittävät bloginsa kommenttiin, vaikka heillä on blogissa useitakin lukioita, ja kommenttimäärä likkuu muutamankymmenen kohdilla.

    Blogin ylläpitoa inspiroi tsemppavat ja altiiviset lukijat, joita olisi se ihan kohtuu "suuri määrä".

    Todella hyvää tekstiä tässä postauksessa. Antoi hyvin vinkkejä parantaakseen omaa blogiaan. Upean kattava postaus!

    Tässä tämä minun peruslinkitykseni, eli en oikeastaan edes voi varsinaisesti linkittää, pistän vain osoitteen :): kakskorvaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. joskus kannattaa käyttää välimerkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, mutta kannattaa myös ottaa huomioon että tämä postaus on kirjoitettu yli vuosi sitten. Ei varmaan ole uusimmissa postauksissa yhtä paljon puuttuvia välimerkkejä.

      Poista
  3. Ihana blogi ja kiva postaus! Liityin lukijaksi😊 käy kurkkaa miun blogi, jos kiinnostaa: sartsujahepat.blogspot.com

    VastaaPoista
  4. Kimbe ja Ruffe blogista matkittu, aika nolo :'D

    VastaaPoista

Kivat kommentit piristävät aina päivää ja otan niitä vastaan mielelläni! :)muistathan kuitenkin noudattaa hyviä käytöstapoja täällä netin ihmeellisessä maailmassa, törkeät ja asiattomat viestit poistan.

♥lisää tietoa meistä löytyy blogin sivuluettelosta, siellä saattaa olla vastaus kysymykseesi :)
♥kommentinvalvonta on käytössä joten älä turhaan lähetä kommenttia kaksi kertaa:)
♥vastaan parhaani mukaan kaikkiin kommentteihin mutta jos haluat vastauksen kysymykseesi saat sen varmemmin jos kommentoit uusimpaan postaukseen
♥kiitos kommenteista ja kiinnostuksesta blogiani kohtaan!