Kolme vuotta!

Tätä postausta minä olen suunnitellut kirjoittavani jo pitkään, olen innoissani suunnitellut mielessäni minkälaisen videon teen. Koska olen tarkka tietyistä asioista(en tietystikään mistään huoneensiivouksesta tai niin edelleen;)niin olen jo jokin aika sitten tsekannut kuvasta päivämäärän ja laittanut puhelimeen muistutuksen että ihan varmasti muistan julkaista tämän postauksen juuri tänään.

Tänään on nimittäin kulunut päivälleen tasan kolme vuotta siitä kun jännittyneenä istuin auton takapenkillä ystäväni vieressä, ja olin menossa tallille ensimmäistä kertaa elämässäni. Vatsassani liiteli tuolloin suuri määrä perhosia, ja minua jännitti kohdata niin suuri eläin kun hevonen, ja ajatus siitä että minä joskus ratsastaisin tuntui hyvin kaukaiselta(ja nyt tänä päivänä ajatus siitä etten ratsastaisi tuntuu ihan mahdottomalta;) Tallissa tapasin ensimmäistä kertaa Taran, ja jännitin sen suuruutta kun näin sen, mutta hetken päästä olin jo unohtanut jännittää huomattuani miten kiltti ja söpö Tara oli, ja on edelleen luonteeltaan.  Lopuksi kapusin vielä Taran selkään ja tykkäsin todella istua siellä, mutta en olisi kuuna päivänä arvannut miten tärkeä juttu ratsastuksesta minulle vielä tulisi tulemaan. Kolmessa vuodessa olen ehtinyt oppimaan hurjan määrän hevosista ja ratsastuksesta, vaikka aina välillä tuntuu siltä etten edelleenkään osaa yhtään mitään, mutta eihän yksi ihmiselämä riitä siihen että oppisi kaiken hevosista ja ratsastuksesta saatikka sitten kaikesta siihen liittyvästä esim. kengityksestä,  valmentamisesta ynnä muuta. Aluksi ajattelin että sitten kun osaa kävellä, ravata ja laukata hevosen selässä osaa kaiken, nykyään olen oppinut sen verran että tiedän että ratsastajan oppimisen tie ei ikinä lopu. Sanoin ei voi edes kuvailla sitä miten antava tämä harrastus(tai oikeastaan elämäntapa)on. Sen lisäksi että oppii paljon hevosista sitä oppii samalla myös todella paljon uutta itsestään sekä fyysisesti että henkisesti

. Minä en todellakaan usko että kaikkea sitä mitä olen saanut näiden kolmen vuoden aikana voi edes tiivistää yhteen postaukseen. Vaikka toki on ollut myös kivikkoisia vaiheita kun on tuntunut siltä ettei homma ala ikinä luistamaan uudestaan niin en vaihtaisi pois sekuntiakaan satulassa ja hevosten kanssa viettämästäni ajasta, sillä jokainen hetki on opettanut minut koko ajan paremmaksi hevostenkäsittelijäksi ja ratsastajaksi. Epäonnistuminen on lopuksi niin terveellistä koska siitä oppii niin paljon.. ja kivikkoisten vaiheiden jälkeen on niin ihana tunne voittaa jälleen kerran itsensä:)mun hevoshulluuteni ei todellakaan ole laantunut vuosien aikana, vaan päinvastoin lisääntynyt koko ajan:) Lopuksi haluaisin sanoa etten voi kylliksi kiittää hevosia, Carolinaa, Annikaa ja vanhempiani tarpeeksi siitä että he ovat antaneet minulle tämän mahdollisuuden>3

Tähän lopuksi laitan vielä väsäämäni videon näistä vuosista, vaikka uskonkin ettei yksikään video voi kuvastaa sitä kuinka tärkeä tämä harrastus minulle tai siitä kuinka kiitollinen olen siitä että olen saanut tällaisen mahdollisuuden:)mutta yritys on kova;) Vaikka tämä kolme vuottakin tuntuu pitkältä ajalta ja tuntui jotenkin todella kaukaisilta monet noista vanhimmista kuvista, niin tämähän on vasta alkusoittoa, monen monta mokomaa on vielä jäljellä;)