Kuukauden Suosikit

Moikka! Nyt ajattelin ensimmäistä kertaa tämän bloginhistoriassa tehdä tällaisen kuukauden suosikit- postauksen. Olen jo kauan ajatellut että tällainen olisi ihan kiva tehdä, mutta ikinä ei sitten ole ollut tarpeeksi ideoita sen suhteen. Nyt kun koulut ovat alkaneet on kuitenkin tullut ostettua tavallista enemmän kaikkea enemmän ja vähemmän tarpeellista, ja nyt sain inspiraation tehdä tämän postauksen kun on jotain näytettävääkin. En siis aio esitellä kyniäni tai mitään muutakaan koulutavaraa, vaan ihan yksinkertaisesti sellaisia tavaroita joilla ei oikeastaan ole mitään tekemistä koulun kanssa , mutta jotka ovat minulla jokapäiväisessä käytössä. Kaikkia  näitä tavaroita en tosiaan ole ostanut ihan lähiaikoina, vaan minä valitsin tähän yksinkertaisesti omia lempitavaroitani joita on tullut käytettyä( tai luettua) paljon tämän kuukauden aikana.

Lempikirjani

Outlander- sarjan ahmimista olen tosiaan jatkanut koko kesän, ja olen nyt jo lukemassa seitsemättä kirjaa loppuun. Uusi tuttavuus jonka lukemisen aloitin vasta tänään on Harry Potter and the Cursed Child niminen kirja/ näytelmän käsikirjoitus. Potter fanina tykästyin tähän kirjaan heti, vaikka se ei täysin edeltäjiensä veroinen olekaan. Itse päätin lukea tämän kirjan englanniksi ihan kielitaitoni vahvistamisen takia, ja tarvitsin sitä paitsi kirjan englannin tunneille luettavaksi.

Lempikoruni

Minullla on jo monta vuotta ollut kello, mutta olen aina ollut tosi huono käyttämään sitä. Kesällä innostuin kuitenkin jossain vaiheessa käyttämään sitä, ja koska kelloni oli jo kulunut ja ruma niin päätin ostaa uuden. Tätä uutta kelloa on nyt tullut käytettyä koulussa oikeastaan joka päivä, ja minä ainakin pidän siitä kovasti. Olen aina ollut muutenkin huono käyttämään koruja, ja kellon lisäksi kuvassa näkyvä nominationini on ainut käsikoru jota käytän. Korvakoruja tykkään kuitenkin käyttää, ja ostin viime viikonloppuna parit uudet korvakorut kun olen viime aikoina kadottanut aika monet. En ollutkaan  muuten toosi pitkään aikaan ostanut uusia korvakoruja ennen tätä, ja ostan muutenkin harvoin uusia koruja.

Lempiasusteeni

Minun meikkipussini oli ennen niin pieni että jouduin käyttämään kahta meikkipussia, ja minä kyllästyin siihen  jossain vaiheessa. Sitten löysinkin tämän ihanan Ted Bakerin meeikkipussin alennuksesta Stockmannilta, enkä voinut vastustaa kiusausta. Myös puhelimeni kuoret olivat jo aika kuluneet, joten ennen koulun alkua päätin ostaa Glitteristä uudet kuoret puhelimeeni.

Tässä olivat nyt sitten tämän kuukauden suosikit. Tällä kertaa tein tämän postauksen nyt tällä tavalla, mutta tämähän on sellainen postaus jonka voi tehdä monella eri tavalla, joten voi olla että ensi kerralla teen sen ihan erilailla.

Mitä te olitte mieltä tästä postauksesta? haluaisitteko lukea samantyylisiä kuukauden suosikit-postauksia jotkossakin? Vai haluaisitteko lukea tällaisen postauksen erillailla toteutettuna?

Ratsastusta ja kuulumisia

Maanantain ratsastustunti oli monella tavalla erilainen kuin yleensä. Ensinäkin oli aika luksusta tulla tallille kolmen tunnin koulupäivän jälkeen. Olen monesti kironnut mielessäni nykyistä lukujärjestystäni, mutta on tällä lyhkäisellä maanantaina näköjään hyvätkin puolensa. Huono puolihan siinä on se että loppuviikko on sitten aika rankka kun koulussa istutaan pahimmassa tapauksessa kahdeksasta puoli neljään, ja koeviikkoina pitäisi vielä sen jälkeen lukea kokeisiin.

Toinen asia joka teki maanantain tunnista erilaisen oli se että pääsin ratsastamaan sekä Taralla että Bambilla. Taran kanssa teemana oli lähinnä jumppaileminen hevosen selästä, ja lopuksi ravasimme hiukan. Panostimme tällä kertaa istuntaan ja suoruuteen molempien hevosten kanssa, ja pidimme ratsastussessiot lyhkäisinä, mutta intensiivisinä. Tästä jäi erityisesti hevosille positiivinen fiilis, kun ne sitä paitsi palkittiin sokerinpalalla selästä käsin kun ratsaille nouseminen sujui hyvin. Taran jälkeen otimme Bambin töihin, ja sen kanssa panostimme entistäkin enemmän suoruuteen. Bambihan on aika vino itsekin, joten sitäkin pitää jumpata suoraksi. Minäkin sain tuolla kerralla käyttööni telineen, joka pakotti minut pysymään suorana ja pakotti käteni oikeaan asentoon. Se tuntui erityisesti alkuun aika epämukavalta, mutta istuntani oli paljon parempi. Suoraan ratsastaminenkin oli tietenkin paljon helpompaa. telineen kanssa.

Tässä tuo teline näkyy hyvin.
Perjantaina jatkoimme aikalailla siitä mihin jäimmekin. Tällä kertaa otimme kuitenkin Mirellan ja Bambin ratsuiksi. Mirellalla on ollut haava vasemmassa takajalassaan, joten sillä on ollut aika pitkän aikaa lomaa. Nyt haava on kuitenkin parantunut, ja Mirellalla voi taas ratsastaa. Meillä sattui kuitenkin Bambin kanssa pieni "onnettomuus" ennen ratsastustuntia.  Kentän porttinauha sekaantui hiukan Bambin toiseen jalkaan, ja Bambi tietenkin pelästyi sitä ennen kun ehdin auttaa sen pois pinteestä. Onneksi nauha ei kuitenkaan ollut sekaantunut Bambin jalkaan mitenkään pahasti, ja se pääsi helposti juoksemaan pois. Eipä minulla jäänyt siinä mitään muuta mahdollisuutta kuin päästää hevonen vapaaksi. Onneksi Bambi otti kuitenkin tilanteen loppujen lopuksi aika rennosti, eikä se mennyt minnekään pidemmälle kuin pihalle ruohoa syömään. Sieltä minä sitten kävin sen hakemassa, ja puhuin sille hetken rauhoittavasti. Se antoi tapansa mukaan oikein nätisti kiinni. Tarkistin vielä Bambin jalat, enkä löytänyt niistä mitään muuta kuin aika pienen jäljen. Näytin sen Annikalle, ja päätimme pitää sitä silmällä, mutta jatkoimme kuitenkin ratsastusta. Teimme tällä tunnilla paljon ympyröitä käynnissä, ja muuten keskityimme tempoon, suoruuteen ja kuolaintuntumaan.  Pysyimme aika hyvin suorassa koko tunnin, ja ympyrätkin menivät ihan hyvin. Ratsastin muuten aika itsenäisesti Annikan auttaessa Mirellaaa ja Carolinaa, mutta lopputunnista Annika otti Bambin liinanpäähän ja auttoi minua ratsastamaan ympyrät paremmin. Muutenkin Annika kommentoi ratsastustani, ja liinassa meidän ympyrämme alkoivatkin sujua vielä paremmin. Lopuksi huomasin itsekin että käteni liikkuivat hevosen tahdissa, ja Bambi liikkui rennommin ja reippaammin kuin tavallisesti. Siihen olikin hyvä lopettaa.

Bloggaajan vastuu

Miten blogissa julkaistu kuva tai teksti voi vaikuttaa blogin lukijaan? Minkälainen vastuu blogin kirjoittajalla on lukijoilleen? Missä menee hyvää esimerkkiä näyttävän ja epärehellisen kiiltokuva blogin välinen raja? Näitä kysymyksiä jokainen bloggaaja on varmasti joskus miettinyt.

Omasta mielestäni ajatus bloggaajasta roolimallina on hiukan ihmeellinen. Itse olen esimerkiksi aivan tavallinen hevosharrastaja, enkä ole yhtään sen parempi hevosihminen kuin tekään. Ratsastuksenopettaja, tai joku kokeneempi hevosihminen omalta tallilta on mielestäni paljon parempi esikuva kuin täysin tuntematon bloggaaja. Ratsastuksenopettaja tuntee nimittäin tallin hevoset, ja hän tietää parhaiten miten ne tietyissä tilanteissa reagoivat, ja hän osaa sanoa mitä niiden kanssa voi tehdä, ja mitä ei. Sitä ei bloggaaja, joka ei luultavasti ole edes tavannut kyseistä hevosta voi tietää, vaikka olisi kuinka hyvä hevosihminen tahansa.

Bloggaajalla on kuitenkin jonkinlainen vastuu lukijoitaan kohtaan, eikä sitä tosiasiaa voi kieltää. Varmasti moni hevosharrastuksen äskettäin aloittanut lukee hevosblogeja saadakseen jonkinlaisen kuvan siitä minkälainen tämä hevosmaailma oikeastaan on, ja sen takia yritän itse näyttää edes kohtalaisen hyvää esimerkkiä täällä blogin puolella, vaikka en itseäni minään esikuvana pidäkään. En esimerkiksi yhtä poikkeusta lukuun ottamatta ole ikinä julkaissut kuvia jossa ratsastan ilman kypärää. Tämä yksikin kuva on otettu tienvarressa, jossa kasvoi ruohoa, ja paikalla olivat minun ja Taran lisäksi Annika ja Carolina. Kuvista ei useasti näe koko totuutta, ja juuri sen takia ei kannata ottaa esimerkiksi kypärättömiä mekkokuvia vain sen takia että joku bloggaaja on niin tehnyt. Sinä et voi tuntea hänen hevostaan, etkä voi tietää missä olosuhteissa kuva on otettu. Tästä näkökulmasta tuo vanha sanonta "kuva sanoo enemmän kuin tuhat sanaa" ei oikein pidä paikkaansa. Jos joku kuitenkin ottaa tällaisia kuvia sen takia että tietty bloggaaja on niin tehnyt, niin se ei minun mielestäni ole bloggaajan syy. Jokainen ihminen on nimittäin itse vastuussa omista tekemisistään. Hyppäisitkö esimerkiksi kaivoon, jos esikuvasi tekisi niin?

En myöskään halua julkaista kuvia tai videoita joissa jokin menee oikein kunnolla pieleen ihan minun itseni ja teidän lukijoiden takia, Minäkin olen vain ihminen, ja teen virheitä, mutta en välttämättä halua että kaikki virheeni ovat netissä kaikkien nähtävillä. Yksi hyvä esimerkki tästä on se kerta kun väitin että Taralla oli mätäpaise, vaikka sillä oli todellisuudessa sädemätä. Sillä kertaa Annika pelasti tilanteen huomauttamalla minulle asiasta. Tästä opin sen että varmistan aina häneltä kaikki termit, joista olen vähääkään epävarma.

Jokaisella kolikolla on kuitenkin kääntöpuolensa, joten netään tämäkin kolikko. Itse pidän rehellisistä blogeista, joissa kerrotaan myös epäonnistumisista. Kiiltokuvablogi jossa kaikki menee aina hyvin ei ole rehellinen. Kenenkään ihmisen elämä ei ole pelkkää ylämäkeä, ja blogi jossa esitetään pelkästään hyviä hetkiä on pelkkä kulissi. Itse yritän olla blogissani mahdollisimman rehellinen: Jos ratsastustunti meni huonosti, niin en myöskään väitä mitään muuta. Epäonnistumiset ovat oleellinen osa hevosharrastusta, ja vain sitä kautta voi oppia.

Kuulumisia

Heippa taas! Tässä on taas tullut pitkä postaustauko. Nyt minä olen kuitenkin päättänyt hiukan aktivoitua tämän blogin suhteen. Huomasin äsken että jopa tämä ulkoasu on pysynyt samana ennätyskauan, jopa kokonaiset kolme kuukautta! Ehkäpä sekin kaipaisi hiukan uudistusta..

Viime perjantaina aloitimme taas hevoskerhomme, jota tapaamme pitää joka perjantai, ja nyt tuleekin sitten käytyä tallilla kaksi kertaa viikossa. Tämäkin muutos hiukan aktivoi blogia:). Tavallisesti aloitamme vasta silloin kun koulutkin alkavat, mutta päätimme ottaa varaslähdön tänä vuonna, sillä koulut alkavat täällä Lounais- Suomessa ennätysmyöhään, nimittäin vasta tänä torstaina, 18.8. Tällä kertaa olimme kuitenkin Annikan kanssa kahdestaan tallilla, kun Carolina ei päässyt tulemaan. Annika on jo kauan suunnitellut vähän maastotapaista ratsastustietä kentän ympärille, ja aloimme toteuttamaan tätä ideaa tekemällä aitauksen tämän tulevan tien toisellekin sivulle. Tara pääsi koekaniiniksi kokeilemaan aitauksemme toimivuutta, ja se taisi tykätä siitä puuhasta kovastikin, siellä kun oli vihreätä ruohoa syötäväksi. Tara teki meille palveluksen syömällä puiden lehtiä ja ruohoa pois, ja se oli sille kaiken hyvän lisäksi mieluista puuhaa. Tämän jälkeen otimme vielä Mirellan seisomaan tallin oviaukolle, ja hoidimme sitä.

Eilen oli sitten taas normaalin ratsastustunnin aika. Satuimme taas olemaan kahdestaan Annikan kanssa, joten pidimme hiukan erilaisen ratsastustunnin. Treenasimme edelleen paljon sitä suoraan ratsastamista ja apujen toimivuutta. Suurin ongelmani on se että teen kädellä vähän liian suuria liikkeitä kääntäessäni hevosta, vaikka liikkeen pitäisi olla melkein huomaamaton. Liikkeitä joita tekee refleksinomaisesti on vain niin himputin vaikeata lakata tekemästä, sen olen huomannut monta kertaa niiden vuosien aikana kuin olen ratsastanut. No, yritys on ainakin hyvä.

Toinen ongelma liittyi pohje ja ohjasapujen käyttöön. Monta kertaa olen saanut kuulla siitä että minun pitäisi "sulkea" toinen käsi silloin kun hevonen valuu keskelle kenttää. En ole kuitenkaan ikinä oikein saanut tätä toimimaan käytännössä. Tähän pitäisi vielä yhdistää pohjeavut, ja silloin hevonen väistäisi pohjetta, päätyen lopulta uralle. Sillä tavalla hevosen "valumisen" saisi estettyä, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty, ja näiden pitäisi sitten vielä toimia yhdessä. Nythän minä teen liian suuria liikkeitä kädellä, ja sitten joskus hetken päästä annan pohjetta. Nämä ongelmat tulevat kuitenkin esille vasta silloin kuin Bambi valuu keskelle kenttää, joten yksi perusongelma on se että minä istun hetkittäin vinossa. Bambikin on hiukan vino, ja se tekee tämän minulle vaikeammaksi. Eihän kaksi vinoa voi olla hyvä yhdistelmä, mutta opinpahan ainakin ajan kanssa ratsastamalla ratsastamaan  hevosen suoraksi.

Ratsastus ja urheilu

Neljä vuotta sitten minulla ei oikeastaan ollut minkäänlaisia urheilullisia harrastuksia. En ollut lainkaan kiinnostunut urheilusta, ja monet yrittivätkin saada minut aloittamaan jonkin urheilullisen harrastuksen. Harrastan toki kuoroa siihen aikaan, mutta siihenkin olin vähitellen menettämässä mielenkiintoani. Tykkään siis edelleen laulamisesta, mutta kuoron jokavuotiset tavat kyllästyttivät minua.

Sitten hevoset ja ratsastus tulivat minun elämääni. Ensimmäisen kerran lähdin tallille oikeastaan puolivahingossa kokeilemaan ratsastusta pelkästään kerran. Tämän yhden kerran jälkeen en kuitenkaan malttanut odottaa seuraavaa kertaa, ja vanhempani saivat kuulla ihanasta Tara nimisestä hepasta kaikki pienimmätkin yksityiskohdat kyllästymiseen asti. Aluksi ratsastustani ei tosiaankaan voinut sanoa muuksi kuin hevosen selässä istumiseksi. Minä tykkäsin vain istua satulassa ja harjata hevosia, mutta mistään urheilusta ei ollut kysymys. Hevosten seura, raitis ilma ja liikkuminen tekivät kuitenkin sekä kropalle että psyykkeelle hyvää.

Urheiluksi minun ratsastamiseni muuttui oikeastaan vasta pari vuotta ratsastamisen aloittamisesta. Silloin täytyi pikkuhiljaa ruveta analysoimaan  omia liikkeitään ja refleksejään. Tämän jälkeen tuli kuitenkin se vaikein kohta, joka on varmasti haaste joka ikiselle ratsastajalle, tasosta riippumatta: nimittäin se että niitä lihaksia pitäisi osata rentouttaa tietoisesti, ja kontrolloida niitä omia refleksejä. Yksinkertaisesti suomeksi sanottuna: kontrolloida sitä omaa kroppaansa. Sillä tiellä ollaan edelleenkin, ja tullaan olemaan vastedeskin. Myös omaa mieltä pitäisi oppia kontrolloimaan, sen taidon luulin oppineeni jo silloin kun selätin ratsastuskammoni. Tänä kesänä huomasin kuitenkin meidän "papukaijaprojektimme" muodossa ettei näin ole. Hermostuin heti hevosen tultua kentän keskelle, ja lakkasin ratsastamasta. Vaivuin johonkin täysin avuttomaan mielentilaan.

Siinä kohtaa kun ruvettiin puhumaan kehonhallinasta urheilu tuli tosiaan mukaan kuvioihin. Silloin ratsastuksesta alkaa olla vieläkin enemmän hyötyä ihmisen fyysiselle kunnolle. Keväällä 2015 minun urheiluinnostukseni oikeastaan alkoi. En voi sanoa että olen urheiluhullu, mutta minun fyysinen kuntoni on parantunut aikalailla siitä lähtien kun aloitin ratsastuksen. Erityisesti viime keväänä olin aika hyvässä kunnossa. Nyt kesällä on tullut herkuteltua vähän liikaa, ja tuo selkäkin tuossa jokin aika sitten vihoitteli, joten lenkkeily on nyt jäänyt vähemmälle.

Minä olen aina ihmetellyt miksi monet käyvät nykyään vain salilla. Kävely, ja muukin ihan tavallinen arkiliikunta ulkona  tuntuu olevan kovin aliarvostettua, vaikka sekin tekee kropalle tosi hyvää. En väitä etteikö salilla treenaaminenkin tekisi hyvää, mutta tallilla ja lenkillä saa vielä raitista ulkoilmaa kaupan päälle. Itse olen aina tykännyt liikkua ulkona, joten minusta ajatus salille käymisestä on ihmeellinen.

Suosittelen lämpimästi  ratsastusta kaikille jotka eivät ole kiinnostuneita urheilusta. Ratsastus ja tallityöt ovat jo itsessään tosi hyvää liikuntaa, ja sitä paitsi ratsastus innostaa harrastamaan muutakin urheilua.  Itsekin olen oikeastaan löytänyt muun liikunnan vasta ratsastuksen myötä. Sitä vain huomaa että liikunta ja venyttely ovat hyvästä ratsastuksenkin kannalta, ja siitä muodostuu positiivinen kierre.

Liinassa treenailua

Heippa taas pitkästä aikaa! Tässä on tullut nyt aika pitkä paussi blogista. Erityisesti ratsastuspostauksia ei ole tullut kirjoitettua tosi pitkään aikaan, joten nyt olisi sellaisen vuoro.

Ratsastuspostausten puuttumisen surin syy on se että kuvia ei ole tullut oikein otettua, eikä tunneilla ole nyt hetkeen tapahtunut oikein mitään uutta. Lähtökohdat ovat siis ratsastuksen suhteen aikalailla samat kuin kuukausi(!) sitten. Treenit ovat päässeet alkuun oikeastaan vasta nyt, sillä minulla oli pari viikkoa sitten vielä tuo selkä hiukan kipeänä. Alku oli siis oikeastaan pelkää kävelyä, ja selän totuttelemista takaisin säännöllisen ratsastukseen. Nyt selkä on taas melkein normaali, joten ratsastus on päässyt vasta nyt käyntiin.Suoruus on edelleen ongelma, ja erityisesti se psyykkinen muutos joka mussa tapahtuu silloin kun hevonen valuu pois uralta. En nyt muista kovin tarkasti koko viimeisimmän kuukauden tunteja kovin tarkkaan, joten keskityn lähinnä maanantain tuntiin.

Maanantaina me aloitimme taas kävelemällä alkukäynnit, jotka menivätkin ihan moitteettomasti. Bambi käveli ajoittain tosi reippaasti, ja minä sain säädeltyä tempoa hyvin. Suurin ero oli siinä ettei Bambi enää hiippaillut yhtä paljon kuin ennen. Alkukäyntien jälkeen pääsimme treenaamaan ravia liinassa. Keskityimme liinassakin siihen että käynti on riittävän aktiivista, niin että ravi saatiin nostettua hyvin. Ravissa treenasimme taas sitä ettei se kuski saa heilua liikaa ylös ja alas siellä satulassa. Heiluminen on nimittäin epämukavaa minulle itselleni, ja sitä paitsi kädetkin heiluvat sitten mukana. Sain ohjeeksi joustaa vähän enemmän selästä, ja liikkua hiljaa eteen ja taakse satulassa käyttäen vatsalihaksia. Istuntani muuttui paljon paremmaksi tämän vinkin jälkeen, ja Bambinkin ravi parani. Tämän jälkeen Annika kuitenkin oli sitä mieltä että minun pääni heilui vähän liikaa, ja että se on varmasti tosi epäergonomista ja epämukavaa. Tuo asia oli helppo korjata, ja sen jälkeen ratsastus oli paljon mukavampaa. Ero istunnassa oli myös suuri, ja päätimme lopettaa liinatreenin tältä erää.
Liina on aina ollut minulle mukava ja toimiva keino työstää istuntaa. Liinassa rentoudun ihan erilailla kun minun ei niin paljon tarvitse miettiä hevosen ohjaamista, ja pääsen hyvin keskittymään istuntaani. Huomaan myös liinassa ratsastaessani olevani ihan eri mielentilassa, jossa minun on helpompi ratsastaa. Sen mielentilan kun saisi päälle myös itsenäisesti ratsastaen, niin ratsastus sujuisi paljon paremmin.

Minä jatkoin kuitenkin ratsastusta uralla. Kokeilin myös ravia pari kertaa uralla, ja sain Bambin pidettyä suorana. Tämän jälkeen olimme kaikki kolme  tyytyväisiä tämän päivän ratsastustuntiin, ja oli aika lopettaa tunti.Minä tajusin yhden tärkeän asian ratsastaessani uralla: nimittäin sen että minä en voi ajatella kentän keskustaa, tai edes sitä etten päätyisi sinne, jos haluan pysyä uralla. Jos minä ajattelen kentän keskustaa, ja vielä tahtomattani palkitsen hevosta kentän keskellä pysähtymällä, niin miten ihmeessä se voisi ymmärtää mitä minä haluan? Siinäpä taas kerran asia joka on helppo järjellä ymmärtää, mutta vaikeampi toteuttaa käytännössä.