Aina ei voi onnistua!

Heippa taas!
Perjantaina käytiin tosiaan taas tallilla, ja silloin meillä meni Bambin kanssa hyvin. Sain avut hyvin läpi ja kaikki toimi niin kuin pitääkin. Bambi kulki suhteellisen hyvin suorana ja minäkin ratsastin tavallista paremmin. Molempiin kierroksiin sain oikean hyvät ravinnostot ilman jalustimiakin:) vaikka eihän tämäkään mikään suuri saavutus ollut, mutta jäi kuitenkin hyvä mieli ja oikean tyytyväisenä ensinäkin hevoseen ja kerrankin myös itseeni lähdin viettämään viikonloppua.

Sitten tulikin maanantai ja tallipäivä. Minulla oli ihan aamusta saakka ollut pinna harvinaisen kireällä tuona tuhoon tuomittuna maanantaina. Minulla on nyt koulussa ollut käynnissä armoton koeputki, ja täytyy kyllä sanoa että se on käynyt ajoittain hermoille. Muutenkin koko eilinen päivä epäonnistui täysin.  Kun tulin tallille olin siis jo valmiiksi "kireällä" päällä ja olin valmis ärsyyntymään pienestäkin asiasta. Tämähän ei tunnetustikaan ole yhtään se paras mahdollinen mielentila ratsastusta ajatellen. Kun hyppäsin ratsaille  pakka sitten levisi ihan totaalisesti käteen. Jo käynnissä haparoimme Bambin kanssa kentällä. Bambi valui kokoajan vasemmalle ja sitten me oltiin taas samassa pisteessä kun viime kesänä. Lopuksi Annika otti meidät liinaan juoksutukseen ja ravasimme ja kävelimme.

 Jotkut syvät lihakset mun yläkropassa olivat ihan kovina ja jännittyneinä ja minähän pompin siellä omasta mielestäni aivan holtittomasti. Kyllähän se istuntakin sitten siitä hetken päästä parani, mutta en edelleenkään saanut sellaista tunnetta raviin mitä olen nyt tämän liinatreenin aikana saanut. Olin kyllä suoraan sanottuna pettynyt itseeni. Lopuksi sain tulla keskelle kenttää ja siinä sitten halailin Bambia ja pikkuhiljaa siinä sitten rentouduin.  Sen jälkeen toinen ratsastaja talutti Bambia ja minä tein pientä jumppaa hevosen selässä ja aloin pikkuhiljaa taas löytämään istuntani ja istuinluuni ja siihen oli hyvä lopettaa.

Viime kesänä olisin tällaisen treenin jälkeen ottanut paineita onnistua ensi kerralla paljon paremmin, mutta nykyään olen oppinut ottamaan näiden katastrofi-kertojen jälkeen rennommin. Ei se maailma yhteen epäonnistumiseen kaadu ja minä saan vielä monta tilaisuutta onnistua. Olen huomannut että tällä asenteella ongelmat saa korjattua paljon helpommin ja nopeammin. Paineita en enää ota, koska halusimme tai emme niin asetamme ne paineet joita asetamme itsellemme myös hevoselle ja silloin ei onnistu mikään. Ihmisiä mekin vaan olemme ja täydellistä ihmistä ei ole olemassakaan, joten on täysin selvää että mokaamme joskus jossain asiassa. Virheistään oppii:) ja sen takia niitä kannattaakin joskus tehdä;)
mutta koska olen perfektionisti kouluratsastaja niin minun on välillä vaikeata hyväksyä tämä tosiasia. Täydellisyyttä ei ratsastuksen saralla olekaan koska sen saavuttamiseen meidän ihmisikämme ei riitä , joten on parasta vaan huomata virheensä, myöntää ne ja jatkaa eteenpäin sen jälkeen eikä jäädä vatvomaan niitä liikaa päässään, koska meillä ihmisillä on taipumus omassa päässämme liiotella ongelmiamme. Pieleen meni mutta menkööt, seuraavalla kerralla näytetään sitten mihin kyetään!