tiistai 9. joulukuuta 2014

Bambi

Taran Aurinko "Bambi"
Rotu: Suomenpienhevonen
Säkäkorkeus: 138 cm
Sukupuoli: tamma
Väri: punarautias
Syntynyt: 2008
Omistaja: Annika Kontturi-Salmi

Bambin olen tuntenut vuodesta 2012 saakka, mutta paremmin tutustuin siihen vasta keväällä 2013, kun hevoset muuttivat omistajansa uuteen talliin. Muistan ratsastaneeni Bambilla ehkä pari kertaa ennen muuttoa, sillä siihen aikaan Bambi oli tosi nuori. Minä olin sitä paitsi vasta äskettäin aloittanut ratsastuksen, joten minun oli parempi opetella ratsastusta vanhemman ja varmemman Taran kanssa. Muuton jälkeen aloin kuitenkin ratsastaa Bambilla paljon enemmän, ja nykyään ratsastan oikeastaan melkein aina Bambilla. Jo silloin keväällä 2013 minulla ja Bambilla synkkasi hyvin, ja sanoisin että tulemme nykyäänkin useimmiten hyvin toimeen.

Luonteeltaan Bambi on aika kiinnostava tapaus. Toisaalta se on tammaksi todella kiltti ja tasainen, mutta se osaa myös olla itsepäinen, ja sitä saa välillä käskeä tosi päättäväisesti. Päättäväisyydellä en tarkoita sitä että sillä raipalla aletaan viuhtomaan, vaan sitä ettei yksinkertaisesti anna periksi, ja saa jonkinlaisen henkisen niskalenkin" siitä hevosesta, ja on hereillä siellä selässä, eikä anna hevosen tehdä mitä sitä lystää. Se on myös tosi positiivinen "kaikkien kaveri", eikä se ota asioita turhan vakavasti. Sillä on usein tietty pilke silmäkulmassa, eikä se jekkuile ikinä ilkeyttään.
Bambi kahdeksantena syntymäpäivänään, 28.6.2016

Väsynyt synttärisankari juhlien jälkeen

Bambi on rauhoittunut ja aikuistunut luonteeltaan paljon vuosien varrella, ja esimerkiksi hoitaessa  se oli ennen rauhaton ja halusi selkeästi jo ryhtyä hommiin, mutta nykyään se osaa nauttia hoitotoimenpiteistä. Useimmiten Bambi on myös aika "cool" luonteeltaan, eikä se hätkähdä paljon mitään. Ne kerrat kun olen nähnyt Bambin ihan oikeasti hermostuneena näiden kolmen vuoden  aikana ovat tosiaan laskettavissa yhden käden sormilla, mutta siitä huolimatta äiti Tara on kyllä Bambille tietynlainen tuki ja turva, ja se hermostuu helposti jos Tara ei ole kotona. Ironista kyllä nämä kaksi riitelevät ja nahistelevat välillä kuin pahimmatkin tappelupukarit.


Ratsuna Bambi on nykyään varma, ja se käyttäytyy melkein aina asiallisesti. Se selkeästi haluaa toimia ratsuna, ja se on melkein aina menossa hommiin hyvällä asenteella. Bambi kuitenkin on aika herkkä istunnalle, ja minä olen saanut tehdä istuntani suoruuden ja mahdollisimman tasaisen tuntuman eteen  paljon työtä. Vielä on kuitenkin paljon opittavaa! Bambi on kuitenkin herkkyydellään opettanut minut paremmaksi ratsastajaksi, enkä minä osaisi puoliakaan siitä mitä minä nyt osaan ilman Bambia.

Bambin kanssa meille on kahdessa vuodessa muodostunut hyvä suhde ,ja tulen sen kanssa hyvin toimeen. Se myös kuuntelee ja kunnioittaa minua ainakin useimmiten. Vaikka minä olen loppujen lopuksi tuntenut Bambin aika lyhyen ajan, siitä on ehtinyt tulla minulle tärkeä hevonen.

2 kommenttia:

  1. Hieno blogi sinulla!
    Tämä Bambi on aivan kuten yksi minulle rakkaista hevosista, Kuusi. Taidat itse pitää suomenhevostyyppisistä hevosista, minä rakastan suomenhevosia! Suomenhevosista kertovia blogeja ei ole paljoa, ainakaan näin hyviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos:)minäkin kyllä rakastan suomenhevosia:)ne on ihania ja suomenhevonen on kyllä ylivoimaisesti mun lempirotu:)

      Poista

Kivat kommentit piristävät aina päivää ja otan niitä vastaan mielelläni! :)muistathan kuitenkin noudattaa hyviä käytöstapoja täällä netin ihmeellisessä maailmassa, törkeät ja asiattomat viestit poistan.

♥lisää tietoa meistä löytyy blogin sivuluettelosta, siellä saattaa olla vastaus kysymykseesi :)
♥kommentinvalvonta on käytössä joten älä turhaan lähetä kommenttia kaksi kertaa:)
♥vastaan parhaani mukaan kaikkiin kommentteihin mutta jos haluat vastauksen kysymykseesi saat sen varmemmin jos kommentoit uusimpaan postaukseen
♥kiitos kommenteista ja kiinnostuksesta blogiani kohtaan!