keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Kuulumisia

Tämän kuukauden aikana on kyllä innostus blogia kohtaan ollut ihan minimissään. Tai oikeastaan tässä on tainnut käydä niin ettei aikaa yksinkertaisesti ole löytynyt. Koulu, ratsastus ja salilla käyminenkin ovat vieneet oman aikansa, ja täytyy kyllä myöntää että koulupäivän jälkeen minä mieluummin käyn salilla ja luen kokeisiin, kuin istuudun koneelle kirjoittamaan postausta. Juuri salitreenin vaikutuksesta ratsastukseen varmasti tulee jossain vaiheessa postausta, kunhan olen ehtinyt huomata muutoksia. Nyt olemme kuitenkin  ratsastaneet sen verran harvoin ihan säidenkin takia että asiasta on nyt vähän hankala kirjoittaa. Tämän pitkäksi venyneen blogitauon aikana olen
kuitenkin ehtinyt täyttää 16 vuotta, ja juuri synttäreiden takia viime viikonloppu menikin niin kovaa vauhtia ohi, etten ehtinyt kirjoittaa blogia. Nyt pienen tauon jälkeen into blogaamiseen on kuitenkin jonkin verran palautunutut.



Perjantain ratsastelut ovat nyt jääneet väliin jo toista kertaa. Viime perjantaina syynä ei kuitenkaan ollut huono sää, vain Annikan koiranpennut. Ne ovat nyt muistaakseni  ehtineet täyttää 4 viikkoa, ja oi että miten suloisia ne olivat!. Niitä tulikin sitten kuvattua, kun Annika halusi niistä kuvia. En nyt oikein osaa olla julkaisematta paria kuvaa täälläkin, vaikka tämä hevosblogi onkin, sen verran söpöjä kuvia niistä veijareista sain otettua;)

Maanantaina oli kuitenkin ihan normaali ratsastustunti, ja minä sain taas Bambin ratsukseni. Bambi oli aika energisellä tuulella, eikä neitiä tarvinnut kertaakaan pyytämällä pyytää raviin. Itsellenikin vähän aktiivisempi tunti teki taas hyvää, kun päästiin taas keskittymään enemmän istuntaani ravissakin. En sano etteikö käynnissäkin voisi hyvin treenata, mutta ongelmat tulevat ainakin minulla paljon enemmän esiin ravissa. Itse tosin aina aluksi vähän arastelin nostaa ravia, kun ollaan enimmäkseen nyt treenattu käynnissä, mutta lopputunnista kuitenkin innostuin jo ravista, ja nautinkin ravaamisesta enemmän kuin käynnissä ratsastamisesta. Tuo on niin minun tyyppistäni ettei tosikaan. Minä olen aluksi usein vähän jännittäjä, mutta kun minä saan jotain tehtyä sen ensimmäisen kerran, niin minulla jää hyvä fiilis, ja sen jälkeen en enää jännitä yhtään. Luistelu ja pallopelit taitavat olla ainoat poikkeukset, sillä nistä en ole ikinä pitänyt, enkä ole ikinä saanut luistellessa hyvää fiilistä.
 Suurin"ongelma" ravissa oli oikeastaan taas kerran kädet. Minä nostan herkästi käteni ravissa liian ylös, ja silloin minä menetän tasapainoni. Hyvä puoli tässä on kuitenkin se että minä tiedän että niiden käsien kuuluu olla alhaalla, ja osaan helposti korjata asian jos minua siitä muistuttaa. Jotenkin se on kuitenkin ärsyttävää ja melkein naurettavaa että ne kädet välillä menee ylöspäin, vaikka tietää että niiden ei pitäisi tehdä niin, ja osaa sen periaatteessa korjata. Kai niitä juuri sen takia kutsutaan reflekseiksi. Täytyy myöntää että minulla on vähän viharakkaussuhde r tällaisiin reflekseihin ja istuntavirheisiin . Toisaalta juuri ne tekevät ratsastuksesta kiinnostavaa ja haastavaa, mutta toisaalta välillä haluaisi vain osata ratsastaa täydellisesti. Mutta eipä ne onnistumisetkaan oikeastaan tuntuisi miltään, jollei niiden eteen olisi tehnyt töitä. Juuri se onnistumisen tunne on ainakin minun mielestäni parasta ratsastuksessa, joten ehkä juuri ne työtunnit ja virheiden työstäminen tekevät ratsastuksesta ratsastusta.

tiistai 10. tammikuuta 2017

Ajatuksia itseluottamuksesta

Tänään meille annettiin suomen tunnilla tehtäväksi listata omia vahvuuksiamme. Yllätyin itsekin siitä miten vaikea tuo tehtävä oikeasti itselleni, ja monille muillekin. Tietenkin olisi ollut helppo listata omia lempiaineita koulussa, tai muuten vain jotain missä omastakin mielestään on ihan kohtuullisen hyvä. Vaikeampaa oli kuitenkin keksiä hyviä luonteenpiirteitä ja ominaisuuksia itsessään. Itse väitän omaavani ikäisekseni ihan perushyvän itseluottamuksen, mutta silti tuota  tehtävää piti oikein miettiä. Omalle listalleni kirjoitin siinä hetken mietittyäni vain kaksi omaa lempipiirrettä itsessäni, nimittäin määrätietoisuuteni/päättäväisyyteni ja sen että suhtaudun useimpiin asioihin positiivisesti.
Usein ihmiset ajattelevat vain negatiivisia piirteitä itsessään, mikä on aika sääli. Joskus kun pitäisi vain miettiä niitä hyviäkin puoliaan, sillä muutenhan ihmisen itsetunto on pian ihan nollassa. Jokaisella meistä kun on huonoja puolia, eikä täydellistä ihmistä ole olemassakaan. Itse olen oikeastaan sitä mieltä juuri ne heikkoudet tekevät meistä ihmisiä. Eikö kaikilla tapaa täydellisen ihmisen kanssa olisi sitä paitsi todella hankalaa olla tekemisissä? Minun mielestäni ainakin olisi.

" They were great men, with hudge flaws, and you know what- those flaws almost made them greater"

Näillä sanoilla Harry Potter kuvaili Harry Potter ja kirottu lapsi kirjassa Kalkarosta ja Dumbledorea. Itsehän minä luin tuon kirjan englanniksi, ja sen takia lainauskin on englanniksi. Tuo lause vain jotenkin hyppäsi minun silmiini, vaikka se ei ollutkaan kirjoitettu äidinkielelläni, kun minä tuota kirjaa luin. Tuo lause vain jotenkin kuvasti niin hyvin sitä miten ihmisen tavallaan huonot puolet voivat myös olla omalla tavallaan hyviä puolia. Kaikki kun ei ole niin mustavalkoista, ja jokainen meistä on omalla tavallaan ainutlaatuinen.

 Itsekin kyllä myönnän olevani määrätietoinen ihminen, ja tietenkin kunnianhimoisuuteen kuuluukin se että pystyy terveellä tavalla kritisoimaan itseään. Muutenhan ihminen ei pystyisi kehittymään millään tavalla. Myönnän myös että saatan olla aika armoton itseäni kohtaan, ja vaadin itseltäni paljon. En kuitenkaan sanoisi että minulla on huono itsetunto, sillä minä kyllä pidän ja välitän itsestäni terveellä tavalla. Pikemminkin se on kunnianhimoa, ja halua oikeasti tehdä parhaansa.

Itseluottamusta tarvitaan tietenkin myös ratsastuksesta. Ei hevonen voi ymmärtää mistä ihmisen mielentilat riippuvat. Hevonen on monella tapaa ihmisen peilikuva, mutta se pystyy "vain" aistimaan ihmisen mielentilat. Mistä hevonen esimerkiksi voisi tietää sen että ratsastajan jännitys tai hermoilu riippuu siitä että ratsastaja ei luota itseensä ja omaan ratsastukseensa , eikä siitä että ratsastaja pelkää jotain jännittävää tai jopa pelottavaa tapahtuvan. Ei se tietenkään sitä voi mistään tietää. Sen takia ratsastajan pitäisi oppia kontrolloimaan itseään, ja sitä miten hän reagoi omiin fiiliksiinsä. Ihminenhän harvoin voi mitään sille mitä tuntee, mutta ihminen voi päättää miten hän siihen reagoi.

Yhden tällaisen ongelman huomasin itsestäni eilen. Minulla oli siis tunnilla Mirella, ja kelit olivat hieman huonot. Minua tietenkin pitkästä aikaa sitten vähän hermostutti ratsastus, ja silloin minä oikeastaan ensimmäistä kertaa huomasin tai tiedostin kunnolla sen miten minä jännitykseeni reagoin. Minä kerta kaikkiaan menen ihan lukkoon kun minä jännityn, ja jään ihan passiiviseksi siellä hevosen selässä. Vaikka minä hiukan yllätyin omasta reaktiostani, niin tajusin tietenkin että on hyvä asia että tiedostin asian. Se kun on aina ensimmäinen askel kohti ongelman ratkaisemista. Nyt voidaan sitten ruveta työstämään asiaa. Tässä huomaa kyllä taas sen että ratsastuksen kautta voi oppia tuntemaan itsensä paremmin. Ilman ratsastusta olisi tuskin huomannut tätäkään piirrettä itsestäni.
Tästä postauksesta taisi tulla taas aikamoinen sekametelisoppa, kun omat aivonikin ovat jo melkein kahden tunnin fysiikan pänttäämisen jälkeen vähän vähemmän vireät. Toivottavasti tästä sai kuitenkin jotain selkoa, vaikka tästä tulikin vähän tällainen päännollaus tyylinen postaus:)Postauksen kuvat on muuten otettu viime viikolla uudella objektiivilla, kun täällä oli vielä kunnolla pakkasta.

perjantai 6. tammikuuta 2017

Viimeaikojen ratsastelut

Heippa taas! Blogi on nyt joulukalenterin jälkeen viettänyt pitkälti hiljaiseneloa, joten aloitan taas postauksen pahoittelemalla tätä hiljaisuutta, niin kuin tavallisesti. Siihen on kuitenkin ollut syynsä, sillä mulla on viime aikoina ollut paljon kiireitä. Suurin syy kiireisiin ja stressiin on se että satuin taas tyylikkäästi vuoden ensimmäisenä päivänä rikkomaan puhelimeni. Viime vuonna rikoin pesukoneen kompastumalla siihen ja tekemällä voltin sen yli, ja tänä vuonna meni sitten puhelin. Mulla pitäisi näköjään olla laitteiden käyttökielto päällä aina uutenavuotena;). Puhelin meni nyt kuitenkin rikki sen verran pahan kerran, ettei sitä enää korjattua saa. Uusi täytyy siis hankkia, ja vanha toimii nyt jonkun ajan vielä varapuhelimena, vaikka sen kamera ei toimikaan. Täytyy kyllä myöntää että ihmiset ovat nykyään ihan sairaan riippuvaisia puhelimistaan, enkä väitä olevani millään lailla parempi. Pari päivää ilman toimivaa puhelinta(vaikka minulla Samsungin romupuhelin olikin käytössä)oli kyllä aika vaikeita jo koulunkin puolesta.
1.
Tämän postaukseen aihe ei nyt kuitenkaan ole puhelimeni rikkoutuminen, eikä puhelinriippuvaisuuskaan, joten mennäänpä itse aiheeseen. Ratsastuksestahan ei ole pitkään aikaa ollut blogissa ihan tavallista treeni tai kuulumispostausta, niin että nyt olisi sellaisen vuoro. Kelithän ovat olleet täällä etelä- suomessa tähän asti aika lämpimät ja huonot, ja sen takia olemmekin ratsastaneet viime aikoina lähinnä käynnissä. Käynnissä olemme treenanneet paljon kulmia, ja etuosakäännöksiä olemme saaneet treenata. Erityisesti etuosakäännöksissä huomaa vielä tosi hyvin sen että meillä on Bambin kanssa vielä selkeästi yksi huonompi suunta, joka on meille aina vaikeampi. Muuten etuosakäännökset ovat menneet meillä yllättävän hyvin. Kulmien ja ympyröiden ratsastaminen taas helpotti meidän ongelmia ratsastaa suoraan. Meidän ratsastuksemme ovat siis sujuneet ihan tavallisesti.
2.
Maastakäsittelyäkin olemme harrastaneet ihan mukavasti viime aikoina. Pari viikkoa sitten sain jopa iltatallin vastuulleni, kun Annikan koira sai pentunsa. Ratsastamaan en tietysti itsekseni mennyt, mutta päätin kuitenkin liikuttaa Taran ja Bambin maasta käsin. Silloinkin säät olivat sen verran huonot että työskentelimme vain käynnissä. Tein maasta käsin vähän ympyröitä, ja treenasimme hiukan pysähdyksiä joka kulmassa. Pääasia oli kuitenkin se että hevoset saivat hiukan liikuntaa ja aktiviteettia päiväänsä, enkä sitten sen vakavamielisemmin niitä liikuttanut. Tärkeintä oli kuitenkin se että hepat saivat ruokaa ja vettä niin kuin tavallista, ja että karsinat olivat siistit. Tiedättekö te muuten sen tunteen kun hevonen alkaa pärskiä rentona tai makaa karsinassaan kun on yksin tallilla? Se on muuten maailman ihanin tunne. Minä en vain ymmärrä miten tuo Bambulaksikin kutsuttu Bambi saa minut niin hyvälle tuulella noin pienellä eleellä. Sen ei tarvitse kun vähän pärskiä tyytyväisenä, ja minä olen melkein kuin seitsemännessä taivaassa. Tätä minä juuri hevosissa ja tallielämässä rakastan eniten!
3. Ratsastajakin oli selässä oikein edustavan näköinen napapiirivarusteet päällään.. totuuden nimissä täytyy sanoa että ratsastaja vähän suuttui kuvaajalle siitä että Bambin naama leikattiin tästä kuvasta pois.

Tänäänkin oli sitten hiukan erilaista ohjelmaa tallilla. Täällä on nyt ollut kovat pakkaset, joten päätimme lähteä maaston ilman satuloita, ja täytyy kyllä sanoa että pakkasesta huolimatta täällä oli kyllä päivällä niin mahtavat kelit. Kuskilla meinasi jo lenkin aikana jalat jäätyä kokonaan, mutta Bambi oli taas niin onnellinen kun se pääsi maastoon. Onneksi Bambi on tuollainen hassu, vitsikäs ja elämän iloinen tapaus, eikä se onneksi ikinä oikeasti villiinny. Tällä reissulla se innostui kerran ravaamaankin ihan itsestään, mikä on jo Bambin skaalassa jonkinlainen tempaus;). Se teki sen kuitenkin ihan silkasta ilosta, joten eipä sille oikein voinut suuttua, vaikka tietenkin pyysin sitä heti hidastamaan käyntiin.
4. Täytyi minun sentään yksi perinteinen poseerauskuva saada Bambista..

Tällä maastoreissulla testattiin myös ensimmäistä kertaa minun uutta objektiiviani tallilla, joten tähän postaukseen tulee taas pitkästä aikaa ihan uutta kuvamateriaalia. Tuo objektiivi oli kuitenkin ehkä juuri tällaisissa tilanteissa vähän hankala, kun ei siinä ole zoomia. Kuvanlaadusta minä kuitenkin tykkään kovasti.

Mikä oli teidän lempikuvanne?