Näytetään tekstit, joissa on tunniste kouluratsastus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kouluratsastus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Laukkaratsu Bambi

Heippa! Taas kerran täytyy myöntää että on tullut pidettyä ihan liian pitkä postaustauko. Syynä ovat taas kerran koulukiireet ja muut sellaiset asiat. Kesällä yritän kuitenkin aktivoitua vähän enemmän, nyt kun koulukiireet ovat jo hellittäneet, ja peruskoulun loppuun ei ole enää  aikaa kuin viikko.

Ratsastuksen suhteen meidän ylämäkemme on jatkunut. Viime aikoina olemme treenanneet paljon laukkaamista, ja tunneilla on tullut laukattua enemmän kuin koskaan ennen. Aluksi minä ratsastin paljon Taralla, ja treenasin laukan nostoja sen kanssa. Tara on kaikista varmin ja helpoin "meidän" hevosista ratsastaa laukassa, ja sen takia sen kanssa oli hyvä aloittaa laukan treenaaminen. Minusta Taralla ratsastaminen oli todella opettavaista. Tuolta hevoselta voi vain oppia niin paljon, koska se on niin fiksu. Se tajuaa tasan tarkkaan mitä sen ratsastaja osaa, ja mitä ei, ja se pyytää ratsastajalta juuri niin paljon kuin ratsastaja osaa. Parin viikon päästä laukan nostot sujuivat kuitenkin Taran kanssa sen verran hyvin, että pääsin kokeilemaan laukkaa myös Bambin kanssa.
1.

2.
Tiedättehän te sen tunteen kun on jonkun aikaa ratsastanut sellaisella hevosella, johon ei ole ihan niin tottunut, ja sitten pääsee takaisin sen tutun ja turvallisen "lempihepan" selkään? Se tunne minulla oli kun sain taas kiivetä Bambin selkään. En oikeastaan haluaisi sanoa että Bambi on minun lempihevoseni, koska kaikilla hevosilla on hyvät puolensa, ja minä tykkään tosi paljon Tarasta ja Mirellastakin, mutta sitä ei voi kieltää että minä olen ollut Bambin kanssa eniten tekemisissä, ja olen sen takia tottunut siihen. Voi kyllä olla että tätä hyvää fiilistä vahvisti sekin että Bambi oli maanantain  tunnilla superhieno. Minä olen vielä  täysi amatööri  laukkaamisessa, ja Bambikin treenasi vielä laukkaa viime kesänä, mutta silti sen ymmärsi heti mitä minä halusin sen tekevän. Tärkeintä oli kuitenkin se että Bambi laukkasi mielellään, ja vaikutti iloiselta ja innokkaalta. Olen varmasti sanonut tämän tuhat ja miljoona kertaa, mutta parasta tuossa hevosessa on se että se osaa olla innostunut ja iloinen, juoksematta kuitenkaan ratsastajan alta pois. Tunnin jälkeen hevoset pääsivät myös talin pihalle syömään vihreätä ruohoa.

3.

4.
Perjantaina meillä oli taas vähän pidempi tallipäivä. Minulla oli vapaata koulusta, joten olimme tallilla oikeastaan koko päivän. Suurimman osan päivästä me teimme erilaisia tallihommia, ja siivosimme karsinoita  ja hevosten tarhaa. Jotenkin minusta on vain tosi kiva olla talilla pitempään, ja oikeasti ehtiä tekemään paljon asioita.
5.

6.

7.

8.

Myös perjantain ratsastustunti meni oikein hyvin. Idea oli oikeastaan ihan sama kuin maanantain tunnilla. Ensin verryttelimme hevoset ratsastamalla digitaalisen kahdeksikon muotoista kuviota käynnissä ja ravissa, ja sen jälkeen aloitimme laukkaamisen. Bambi oli taas kerran oikein innokas laukkaamaan, ja laukat menivät ihan hyvin, vaikka Bambilla olikin oikeaan kierrokseen vähän vaikeampaa. Vasen kierros oli meille vähän helpompi, tiedä sitten oliko se helpompi kierros minulle vai Bambille, vai ehkä molemmille. Ei ero mikään suuri ollut, mutta huomasin kuitenkin että vasempaan kierrokseen meni paremmin. Loppujen lopuksi olin tosi tyytyväinen tuntiin. Nyt alkaa ihan oikeasti tuntua siltä että niiden perusasioiden eli käsien asennon ja suoraan ratsastamisen  treenaaminen on tuottanut tulosta. Meillä ei ole kyllä oikeastaan ikinä ennen mennyt näin hyvin, vaikka itse sanonkin. Tietenkin meillä on vielä paljon treenattavaa, ja niinhän kaikilla ratsastajilla on, mutta edistystä on tapahtunut:)
9.

10.

11.

12.
Tietenkin myös sisäinen valokuvaajani nosti tämän päivän aikana päätään pitkästä aikaa. Tällä kertaa minä päätin kokeilla vähän erilaista  taustaa kuville, ja otin kuvat hevosten tarhassa. Hevosilla on oikeasti tosi hieno metsätarha, joten on pieni ihme etten ole ennen hoksannut käyttää sitä kuvauspaikkana. Minun mielestäni kuvat onnistuivat hyvin, joten luultavasti tulen ottamaan tarhassa kuvia joskus uudestaan. Oli muutenkin kiva kerrankin ehtiä oikein ajan kanssa harjata hevoset kuvia varten, ja saada kaikki kolme hevosta kameran eteen. Olen pahoillani siitä että tässä postauksessa on varmasti hurjan paljon melkein samanlaisia kuvia, mutta en vain osannut valita näistä kuvista parhaita..

Mikä oli sinun lempikuvasi?

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Long time no see

Onpas siitä taas pitkä aika kun olen viimeksi kirjoitellut kuulumisia tänne blogin puolelle. Tässä välissä blogin ulkoasu on kuitenkin vaihtunut, niin kuin varmasti huomasitte kun klikkasitte blogin auki. Aiempi ulkoasu oli omasta mielestäni vähän turhan tumma, joten nyt olisi uuden vähän vaaleamman ulkoasun vuoro. Nämä pari mennyttä kuukautta ovat muutenkin olleet tosi hiljaisia blogin suhteen, ja kameraakin on tullut ulkoilutettua ihan mitättömän vähän, joten tuntui ihan kivalta aloittaa ihan ns. puhtaalta pöydältä blogin suhteen.
Hevosrintamalla ei ole sitten viime postauksen tapahtunut mitään erikoisempaa. Kevät on näköjään pikkuhiljaa tulemassa jo tänne etelään(nyt tietenkin huomenna tulee vettä tai lunta, kun uskallan väittää näin), joten olemme päässeet ravaamaan vähän enemmän. Joitain kertoja ollaan jopa ravattu aika paljokin. Nyt olen myös ensimmäisiä kertoja  todellakin huomannut sen että saliteeni tosiaan on tehnyt hyvää ratsastuksenkin kannalta. Eniten sen huomaa ehkä siitä että meidän koko meidän tämä "keskelle kenttää valuminen", josta olen jankannut koko tämän blogin historian aikana varmasti tuhat miljoona kertaa, on viime aikoina oikeastaan loppunut täysin. Uskaltaisin väittää että viimeisen kuukauden aikana emme ole kertaakaan "valuneet" keskelle kenttää, mikä on selvä parannus entiseen. Toinen asia jonka olen huomannut on se että ravissa ratsastaminen on helpottunut huomattavasti. Jotenkin minun on helpompaa ihan oikeasti istua alas sinne satulaan, ja käsien pitäminen paikoillaan menee jo paremmin. Ravissa ehkä vähän alkaa huomaamaan senkin että olen tehnyt salilla vatsalihaksia, kun ravin pitäminen rentona ja aika hitaana on helpompaa. Ensimmäistä kertaa olen nyt jo huomannut että Tara herkkänä hevosena jopa hidastaa välillä käyntiin kun hidastan sitä vatsalihaksilla ravissa.



Eilen ratsastin pitkän "Tara kauden" jälkeen taas pitkästä aikaa Mirellalla. Huomasin kyllä että olen jotenkin skarpimpi Mirellan selässä, ja keskityn ehkä enemmän sellaisiin asioihin, joihin en keskity niin paljon Taran ja Bambin selässä. Esimerkiksi pysähdykset menevät jotenkin paljon paremmin Mirellan selässä. Vielä minun täytyy kuitenkin miettiä tarkasti sitä että ihan oikeasti nojaan taaksepäin kuin pyydän Mirellaa pysähtymään, koska pysähdykset toimivat sillä tavalla paljon paremmin. Tässä on taas tämä sama asia, jota minä sekä inhoan että rakastan ratsastuksessa: aivot sanovat tiettyä asiaa, kun taas oikeasti pitäisi tehdä jotain ihan muuta. Ei auta muu kuin oikein keskittyä siihen asiaan jota tekee juuri silloin, ja luoda vähän niin kuin mantra oman pään sisään, niin että muistaa tehdä juuri sen tietyn asian oikein. Useinhan kyse ei ole siitä etteikö jotain osaisi tehdä, mikä osittain on ärsyttävää. Sitä asiaa täytyy vain treenata ja kerrata kerta kerran jälkeen, niin sen oppii. Joskus siinä kestää, niin kuin meidän kentän keskelle valumisemme suhteen on käynyt. Loppujen lopuksi olen kuitenkin ollut tosi tyytyväinen viimeaikojen ratsastuksiin. On myös tosi ihanaa että kevät on tulossa, niin pääsee taas ratsastamaan ja treenaamaan oikein kunnolla!. Minun ennustukseni siitä että pian sataa vettä tai lunta toteutui muuten säästä puheen ollen nopeammin kuin luulin. Kuulin juuri tätä kirjoittaessani parin sadepisaran rummuttavan minun huoneeni kattoikkunaa vasten;)..
Miten teidän keväänne on lähtenyt käyntiin?
Mitä te olette mieltä blogin uudesta bannerista?


keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Kuulumisia

Tämän kuukauden aikana on kyllä innostus blogia kohtaan ollut ihan minimissään. Tai oikeastaan tässä on tainnut käydä niin ettei aikaa yksinkertaisesti ole löytynyt. Koulu, ratsastus ja salilla käyminenkin ovat vieneet oman aikansa, ja täytyy kyllä myöntää että koulupäivän jälkeen minä mieluummin käyn salilla ja luen kokeisiin, kuin istuudun koneelle kirjoittamaan postausta. Juuri salitreenin vaikutuksesta ratsastukseen varmasti tulee jossain vaiheessa postausta, kunhan olen ehtinyt huomata muutoksia. Nyt olemme kuitenkin  ratsastaneet sen verran harvoin ihan säidenkin takia että asiasta on nyt vähän hankala kirjoittaa. Tämän pitkäksi venyneen blogitauon aikana olen
kuitenkin ehtinyt täyttää 16 vuotta, ja juuri synttäreiden takia viime viikonloppu menikin niin kovaa vauhtia ohi, etten ehtinyt kirjoittaa blogia. Nyt pienen tauon jälkeen into blogaamiseen on kuitenkin jonkin verran palautunutut.



Perjantain ratsastelut ovat nyt jääneet väliin jo toista kertaa. Viime perjantaina syynä ei kuitenkaan ollut huono sää, vain Annikan koiranpennut. Ne ovat nyt muistaakseni  ehtineet täyttää 4 viikkoa, ja oi että miten suloisia ne olivat!. Niitä tulikin sitten kuvattua, kun Annika halusi niistä kuvia. En nyt oikein osaa olla julkaisematta paria kuvaa täälläkin, vaikka tämä hevosblogi onkin, sen verran söpöjä kuvia niistä veijareista sain otettua;)

Maanantaina oli kuitenkin ihan normaali ratsastustunti, ja minä sain taas Bambin ratsukseni. Bambi oli aika energisellä tuulella, eikä neitiä tarvinnut kertaakaan pyytämällä pyytää raviin. Itsellenikin vähän aktiivisempi tunti teki taas hyvää, kun päästiin taas keskittymään enemmän istuntaani ravissakin. En sano etteikö käynnissäkin voisi hyvin treenata, mutta ongelmat tulevat ainakin minulla paljon enemmän esiin ravissa. Itse tosin aina aluksi vähän arastelin nostaa ravia, kun ollaan enimmäkseen nyt treenattu käynnissä, mutta lopputunnista kuitenkin innostuin jo ravista, ja nautinkin ravaamisesta enemmän kuin käynnissä ratsastamisesta. Tuo on niin minun tyyppistäni ettei tosikaan. Minä olen aluksi usein vähän jännittäjä, mutta kun minä saan jotain tehtyä sen ensimmäisen kerran, niin minulla jää hyvä fiilis, ja sen jälkeen en enää jännitä yhtään. Luistelu ja pallopelit taitavat olla ainoat poikkeukset, sillä nistä en ole ikinä pitänyt, enkä ole ikinä saanut luistellessa hyvää fiilistä.
 Suurin"ongelma" ravissa oli oikeastaan taas kerran kädet. Minä nostan herkästi käteni ravissa liian ylös, ja silloin minä menetän tasapainoni. Hyvä puoli tässä on kuitenkin se että minä tiedän että niiden käsien kuuluu olla alhaalla, ja osaan helposti korjata asian jos minua siitä muistuttaa. Jotenkin se on kuitenkin ärsyttävää ja melkein naurettavaa että ne kädet välillä menee ylöspäin, vaikka tietää että niiden ei pitäisi tehdä niin, ja osaa sen periaatteessa korjata. Kai niitä juuri sen takia kutsutaan reflekseiksi. Täytyy myöntää että minulla on vähän viharakkaussuhde r tällaisiin reflekseihin ja istuntavirheisiin . Toisaalta juuri ne tekevät ratsastuksesta kiinnostavaa ja haastavaa, mutta toisaalta välillä haluaisi vain osata ratsastaa täydellisesti. Mutta eipä ne onnistumisetkaan oikeastaan tuntuisi miltään, jollei niiden eteen olisi tehnyt töitä. Juuri se onnistumisen tunne on ainakin minun mielestäni parasta ratsastuksessa, joten ehkä juuri ne työtunnit ja virheiden työstäminen tekevät ratsastuksesta ratsastusta.

torstai 8. joulukuuta 2016

Luukku 8: Minun vahvuuteni ja heikkouteni ratsastajana


Nyt olisi taas hiukan analyyttisemmän postauksen vuoro. Tässä postauksessa ajattelin nimittäin analysoida itseäni ratsastajani hiukan tarkemmin. Ajattelin tehdä sen listamalla heikkouksiani ja vahvuuksiani.
                                                      Vahvuuteni

1.  Osaan olla aivan järjettömän itsepäinen. En anna periksi muuta kuin ihan pattitilanteessa, ja siitä on monta kertaa ollut ratsastuksessa hyötyä. Eniten itsepäisyydestä on hyötyä, silloin kun on jokin vaikea kausi päällä, ja täytyy vain jaksaa treenaamalla treenata sitä yhtä asiaa, joka ei toimi.

2.   Osaan tavallisesti kontrolloida ajatuksiani ja mieltäni aika hyvin. En jää usein vellomaan tiettyyn mielialaan, ja siitä on tosiaan hyötyä ratsastuksessa.


3. Pohjeavut ovat oikeastaan se asia, josta minä saan vähiten huomautuksia tunnilla. Pohkeeni ovat oikeastaan aina aika hyvässä asennossa, jos vähänkin ajattelen asiaa. Ainut asia jota minä saan pohkeiden suhteen ajatella vähän enemmän, on se että ne kantapäät oikeasti painuvat alaspäin.

4.  Käteni pysyvät nykyään aika hyvin paikallaan

5.Olen aika analyyttinen ihminen, ja ymmärrän useasti omat virheeni aika hyvin. Se että pystynkö minä sitten käytännössä korjaamaan niitä ongelmia onkin sitten eri asia..


                                                       Heikkouteni

1. Kädet ovat minun suurin ongelmani. Nykyään ne pysyvät aika hyvin paikoillaan, mutta en edelleenkän oikein osaa pitää niitä rentoina ja hiljaisina samaan aikaan. Yllättävissä tilanteissa takerrun edelleenkin ohjaksiin liikaa, vaikka senkin asian suhteen ollaan kehitytty paljon. Usein käteni ovat myös hiukan liian ylhäällä.

2. Reaktionopeuteni on toinen asia jota olen saanut treenata paljon. Useasti joudun keskelle kenttää juurikin sen takia etten ole osannut reagoida tarpeeksi hyvin ja nopeasti.

3. Suoruus on toinen asia johon saan kiinnittää huomiota. Nykyään se näkyy juurikin silloin kun Bambi valuu keskelle kenttää, ja silloin minä en tosiaan oikein hahmota mihin päin minä nojaan, vaikka sen tavallisessa tilanteessa hahmotankin.

4.  Käytän välillä raippaa hiukan liian vähän. Useasti olen jäänyt "jumputtamaan" pohkeilla, sen sijaan että napauttaisin kerran raipalle, ja se keskustelu olisi käytä loppuun. Tällä en sitten tosiaankaan tarkoita sitä että sillä raipalla pitäisi lyödä sitä hevosta.

5. Useasti annan tietyissä tilanteissa liian kovasti pohjetta, vaikka pohjeavut toimisivat muuten ihan hyvin. Kantapäni myös osoittavat ihan liian helposti ylöspäin.
Tässä kuvassa kaikki muu on suhteellisen hyvin, mutta kantapäät osoittavat edelleenkin ylöspäin

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

kouluratsastusta ja uusi ulkoasu

Heippa taas! nyt olisi taas ratsastuskuulumisten aika. Tänään kävin taas ratsastamassa Bambilla, ja halusin kirjoittaa meidän tunnistamme tänne niin kauan kuin vielä muistan kaiken selvästi. Teemanamme oli ravi, ja tahdin ylläpitäminen. Ravasimme melkein koko tunnin, ja käveltyä tuli ehkä kolme kierrosta. Tavoitteenamme oli tietenkin parantaa istuntaani ravissa, mutta myös Bambin tahdin ylläpitäminen oli tärkeää. Bambi hidastaa helposti takaisin käyntiin jos ei  ratsastaja patista sitä aina välillä eteenpäin, ja siitä tavasta halusimme päästä eroon. Bambin piti siis ravata heti kun pyysin sitä raviin, ja hidastaa vasta kun pyysin sitä hidastamaan, niin että minä sain keskittyä pelkästään istuntaani. Alussa Bambi hidasteli aika useasti, mutta hetken päästä se oikein innostui ravaamaan. Minäkin sain oman käteni paljon tasaisemmaksi ja hiljaisemmaksi loppua kohden, ja meno parani huomattavasti.

Suoraan ratsastamisen kanssa meillä oli ehkä hiukan hankalaa, mutta tänään emme keskittyneet siihen sen enempää. Joskus täytyy vain keskittyä yhteen asiaan, ja tänään se oli tahti. Niin meidän ihmisten kivikautiset aivot vain toimivat, ja se on kyllä huomattu monta kertaa;).

Syynä tähän suoruusongelmaan voi olla se että ratsastin eri satulassa kuin normaalisti, mutta täytyy sanoa että tuo koulusatula oli kyllä muuten mukavampi kuin muistin. Bambin satuloissa ei oikeastaan ole muuten kauhean suurta eroa, mutta tässä toisessa koulusatulassa on oikein polvipaikat, ja sesen takia se pistää jalat oikeaan asentoon. Tämä helpottaa pohkeiden antamista, mutta muuten se tekee ratsastuksesta  minulle ehkä hiukan vaikeampaa. Tänään en kuitenkaan erityisesti huomannut että siitä olisi ollut mitään haittaa.

Olin muutenkin tosi tyytyväinen tämän päivän tuntiin. Täytyy kyllä myös sanoa että minä nautin kun pääsin pitkästä aikaa menemään vähän lujempaa. Bambikin tykkäsi ravata oikein kunnolla, joten sekä hevosella että ratsastajalla oli oikein hyvä fiilis tämän tunnin jälkeen.


Jotkut teistä ovatkin varmaan huomanneet että blogi on ollut kiinni tämän päivän ajan. Tämä riippui ihan siitä että minä olen tänään uudistanut blogin ulkoasun. En kyllä muista ikinä ennen koodailleeni yhtä ulkoasua näin pitkään, toki konekin on tässä hankaloittanut tänään tätä touhua. Olisi kyllä vähän enemmänkin kuin pari kertaa huvittanut heittää koko härveli päin seiniä.. No, onneksi maltoin kuitenkin jollain tavalla mieleni, joten tässä tämä uusi ulkoasu nyt on. Toivottavasti te pidätte siitä, sillä se on todellakin vaivalla tehty.


Mitä te olette mieltä blogin uudesta ulkoasusta?

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Viikko ratsastuksen parissa

Heippa taas!Viikko sitten maanantaina oli taas ratsastustunnin aika, ja minä sain vaihtelun vuoksi Mirellan ratsukseni. Mirella oli lyhyesti sanottuna aivan superhyvä ratsastaa. Se oli rauhallinen ja keskittyi hommaansa tosi hyvin. Myös ratsastaja oli ehtinyt perjantain jälkeen tottua Mirellaan sen verran että osasi toimia siellä selässä jopa aika järkevästi ja rauhallisesti. Meillä meni tosiaan sen verran hyvin että päästiin ravaamaankin. Tässä vaiheessa minä meinasin menettää itsekontrollini ensimmäistä kertaa. Totesin kuitenkin mielessäni etten minä voi nyt alkaa hermoilemaan kun minä istun nuoren hevosen selässä, ja sain hermoni kuriin aika nopeasti. Tämän ensimmäisen kerran jälkeen ravikin alkoi sujua. Tärkein asia tässä oli se ettei Mirellaa saa alkaa himmaamaan muuta kuin ihan ääritilanteessa, tai jos halua tarkoituksellisesti pysähtyä. Siitä Annika muistuttikin minua useaan otteeseen erityisesti ravissa. Omiin huonoihin tapoihini kuuluu nimittäin välillä se että pyydän ravia, ja sen jälkeen alan himmaamaan hevosta huomaamattani. Tämän takia Mirellan ratsastaminen tekeekin minulle hyvää: nuoren hevosen selässä sitä tulee skarpattua tuollaisten asioiden suhteen ihan huomaamattaan.Jos Mirella kuitenkin pysähtyi tai hidasteli, niin minun kuului tietenkin pyytää sitä eteenpäin heti. Erityisen tärkeätä tämä oli käynnissä kun teimme ympyröitä, ja se olikin oikeastaan ainut tilanne jossa Mirella meinasi hidastella jostain syystä. Tässä sain hyvin treenattua reaktionopeuttani. Mirella on myös herkkä pohkeelle, ihan niin kuin nuoret hevoset tapaavatkin olla, joten sitä ei tarvinnut kahta kertaa pyytää eteenpäin. Pari kertaa taisin pyytää sitä keskellä ympyrää eteenpäin, mutta muuten se liikkuikin tosi hyvin ihan itsestään. Olin siis tosi tyytyväinen viime maanantain tuntiin kokonaisuudessaan.

Perjantaina minä pääsin sitten taas tutun ja turvallisen Bambin selkään. Täytyy kyllä sanoa että Bambin selkä tuntui kyllä tauon jälkeen tosi tutulta, ja tunsin kyllä olevani enemmän kotonani siellä, vaikka hevosen selkä yleensäkin on melkeinpä maailman paras paikka olla. Meillä meni Bambin kanssa perjantaina ihan hyvin, ja vanha suoruusongelmamme pysyi hyvin kurissa. Bambikin oli todella hyvä ratsastaa, ja se oli tosi hyvällä tuulella. Itsekin olin aika rento ja melkeinpä väsynyt  pitkän viikon jälkeen, johon kuului mm. teatteri- ilta ja Helsingin reissu. Lähdimme siis Helsinkiin heti aamusta ja tulimme takaisin vasta kahdeksalta illalla, ja sitä paitsi sitä edeltäväilta oli vierähtänyt aika pitkälle teatterissa.


Ei siis ihme ettei ylimääräistä energiaa oikein riittänyt. Minä olen onneksi tosi harvoin niin väsynyt että se haittaisi ratsastusta, joten minulla tuo ilmeni lähinnä rentoutena, ja siinä etten jaksanut touhuta käsillä mitään turhaa. Emme oikeastaan tehneet mitään kovin erikoista, teimme paljon koko rataa leikkaa uria ja ravasimme jonkun verran. Koko rataa leikkaat ja kulmat menivät kuitenkin yllättävän hyvin. Tavallisesti tuo suoruusongelma tulee siinä esiin, ja me päädymme keskelle kenttää, mutta nyt niin ei käynyt. Olin siis oikein tyytyväinen tämän tunnin jälkeen.

Tänä maanantaina suoruusongelma teki kuitenkin hiukan paluuta, muttei pahasti. Tuohon ongelmaan pätee kyllä niin tuo vanha sanonta kaikki tai ei mitään. Jos tunnin alussa ei ole ongelmia, niin ei niitä tulekaan. Jos sen taas alkaa, niin se sitten alkaakin, ja sitä on enää siinä vaiheessa vaikea estää. Ei meillä kuitenkaan mitenkään huonosti mennyt, ei vain ihan niin hyvin kuin esim. perjantaina.

Kaikki tämän postauksen kuvat on otettu maanantaina, kun minä innostuin kuvaamaan hevosia tarhassakin. Ratsastuskuvat on tietenkin tavalliseen tapaan ottanut äitini.

maanantai 8. elokuuta 2016

Ratsastus ja urheilu

Neljä vuotta sitten minulla ei oikeastaan ollut minkäänlaisia urheilullisia harrastuksia. En ollut lainkaan kiinnostunut urheilusta, ja monet yrittivätkin saada minut aloittamaan jonkin urheilullisen harrastuksen. Harrastan toki kuoroa siihen aikaan, mutta siihenkin olin vähitellen menettämässä mielenkiintoani. Tykkään siis edelleen laulamisesta, mutta kuoron jokavuotiset tavat kyllästyttivät minua.

Sitten hevoset ja ratsastus tulivat minun elämääni. Ensimmäisen kerran lähdin tallille oikeastaan puolivahingossa kokeilemaan ratsastusta pelkästään kerran. Tämän yhden kerran jälkeen en kuitenkaan malttanut odottaa seuraavaa kertaa, ja vanhempani saivat kuulla ihanasta Tara nimisestä hepasta kaikki pienimmätkin yksityiskohdat kyllästymiseen asti. Aluksi ratsastustani ei tosiaankaan voinut sanoa muuksi kuin hevosen selässä istumiseksi. Minä tykkäsin vain istua satulassa ja harjata hevosia, mutta mistään urheilusta ei ollut kysymys. Hevosten seura, raitis ilma ja liikkuminen tekivät kuitenkin sekä kropalle että psyykkeelle hyvää.

Urheiluksi minun ratsastamiseni muuttui oikeastaan vasta pari vuotta ratsastamisen aloittamisesta. Silloin täytyi pikkuhiljaa ruveta analysoimaan  omia liikkeitään ja refleksejään. Tämän jälkeen tuli kuitenkin se vaikein kohta, joka on varmasti haaste joka ikiselle ratsastajalle, tasosta riippumatta: nimittäin se että niitä lihaksia pitäisi osata rentouttaa tietoisesti, ja kontrolloida niitä omia refleksejä. Yksinkertaisesti suomeksi sanottuna: kontrolloida sitä omaa kroppaansa. Sillä tiellä ollaan edelleenkin, ja tullaan olemaan vastedeskin. Myös omaa mieltä pitäisi oppia kontrolloimaan, sen taidon luulin oppineeni jo silloin kun selätin ratsastuskammoni. Tänä kesänä huomasin kuitenkin meidän "papukaijaprojektimme" muodossa ettei näin ole. Hermostuin heti hevosen tultua kentän keskelle, ja lakkasin ratsastamasta. Vaivuin johonkin täysin avuttomaan mielentilaan.

Siinä kohtaa kun ruvettiin puhumaan kehonhallinasta urheilu tuli tosiaan mukaan kuvioihin. Silloin ratsastuksesta alkaa olla vieläkin enemmän hyötyä ihmisen fyysiselle kunnolle. Keväällä 2015 minun urheiluinnostukseni oikeastaan alkoi. En voi sanoa että olen urheiluhullu, mutta minun fyysinen kuntoni on parantunut aikalailla siitä lähtien kun aloitin ratsastuksen. Erityisesti viime keväänä olin aika hyvässä kunnossa. Nyt kesällä on tullut herkuteltua vähän liikaa, ja tuo selkäkin tuossa jokin aika sitten vihoitteli, joten lenkkeily on nyt jäänyt vähemmälle.

Minä olen aina ihmetellyt miksi monet käyvät nykyään vain salilla. Kävely, ja muukin ihan tavallinen arkiliikunta ulkona  tuntuu olevan kovin aliarvostettua, vaikka sekin tekee kropalle tosi hyvää. En väitä etteikö salilla treenaaminenkin tekisi hyvää, mutta tallilla ja lenkillä saa vielä raitista ulkoilmaa kaupan päälle. Itse olen aina tykännyt liikkua ulkona, joten minusta ajatus salille käymisestä on ihmeellinen.

Suosittelen lämpimästi  ratsastusta kaikille jotka eivät ole kiinnostuneita urheilusta. Ratsastus ja tallityöt ovat jo itsessään tosi hyvää liikuntaa, ja sitä paitsi ratsastus innostaa harrastamaan muutakin urheilua.  Itsekin olen oikeastaan löytänyt muun liikunnan vasta ratsastuksen myötä. Sitä vain huomaa että liikunta ja venyttely ovat hyvästä ratsastuksenkin kannalta, ja siitä muodostuu positiivinen kierre.

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Satulan kokeilua+ videopostaus

Perjantaina saatiin tosiaan  jotain ihan uutta tallilla. Me testasimme nimittäin Mirellalle uutta satulaa. Minä en oikeastaan tiedä paljon mitään satuloista, joten oli oikein kiinnostavaa kuulla enemmän siitä miten satulan sopivuus arvioidaan. Tämä satula jota me perjantaina kokeiltiin Mirellalle oli islanninhevossatula, mutta se oli kuitenkin Mirellalle ihan hyvä. Suurin ongelma Mirellan kanssa satulan suhteen on se että se on hiukan takakorkea, ja sen takaosa on jonkun verran etuosaa kehittyneempi. Toki tämäkin on lieventynyt huomattavasti viimeaikoina, eikä se ole enää yhtään niin takakorkea kuin esimerkiksi viime talvena. Sen verran paljon vahvempi Mirellan takaosa kuitenkin on että satula useasti valuu eteenpäin. Mirellalle sopivan satulan löytäminen on vaikeata , mutta eiköhän se sopivasatula vielä joskus löydy, ja kyllä tuo satulan löytäminen tuntuu olevan vaikeata melkein jokaisen hevosen kohdalla.

Eteenpäin valumisen kanssa pitää olla tarkka, sillä hevosen on tosi vaikeita kantaa ihmistä, puhumattakaan mistään peräänannossa kulkemisesta jos ratsastajaa istuu melkein sen lavoilla. Ei tämä ongelma nyt niin paha ole että ratsastaja suoranaisesti istuisi Mirellan lavoilla, mutta ymmärsitte varmasti mitä tarkoitan? Ihmisenkin on vaikea kantaa ketään vähänkin painavampaa hartioillaan, ja jos kannettavan ottaa reppuselkään taakka kevenee huomattavasti. Juuri tästä tuossa eteenpäinvalumisongelmassa on kysymys.

Tämä satula oli kuitenkin Mirellalle aika hyvä, ja ainut asia josta Annika huomautti oli se että se oli sään kohdalta liian tiukka. Otin tuosta kuvankin, ja siitäkin varmasti huomaa hyvin sen että satula on tiukka sään kohdalta. Käden pitäisi nimittäin mahtua hevosen ja satulan väliin, enkä minä ainakaan saanut kättäni mahtumaan siihen. Selästä käsin tuo satula tuntui hyvältä, ja siinä oli ihan kiva istua. Ainut asia jonka huomasin oli se että polveni olivat kokoajan satulan ulkopuolella, vaikka minulla olikin aika pitkät jalustimet. Kyllä nuorten hevosten ratsastus vain on antoisaa, ja ainakin itse sain yhden hyvän vinkin istunnalla vaikuttamisen suhteen. Useasti minä nimittäin nousen ylös satulasta hidastaessani hevosta, mikä tietenkin johtaa siihen että menetän mahdollisuuteni vaikuttaa hevoseen istunnallani. Sen sijaan pitäisi yrittää istua reisien ja lantioiden avulla niin lähellä hevosta kun mahdollista, ja tavallaan istua sen ympärille. Tämä vinkki tuotti heti tulosta, ja sain sen jälkeen Mirellan hidastamaan paljon pienemmillä avuilla.

Kuvasin muuten perjantaina myös videopostauksen. Minulla on melkein aina perjantaina kokeita koulussa, joten sen takia en ole pitkään aikaan kuvannut perjantaina myday -videota. Olen huomannut että videon kuvaaminen vie keskittymisen pois kokeiden kirjoittamisesta, eikä koe sillon mene hyvin. Viime perjantaina minulla oli kuitenkin vapaapäivä, joten päätin käyttää tilaisuuden hyväkseni ja kuvasin videon. Tästä tulikin sitten vähän pidempi myday- video, mutta toivottavasti jaksatte kuitenkin katsoa sen.


Mitä te olitte mieltä tästä videosta? entä oletteko te joskus kokeilleet satuloita hevosille?

perjantai 6. toukokuuta 2016

Ihana mutta hankala laji

 Suoraan sanottuna ratsastus ei ole hetkeen innostanut minua kovinkaan paljon. Tietenkin minä pidän kovasti Tarasta, Bambista ja Mirellasta, enkä ole edes ajatellut lopettamista. Ratsastus on kuitenkin jäänyt sivuosaan. Sitä paitsi Bambi ja Tara ovat vuorotellen arkoneet jalkojaan, joten tässä tuli hetki sitten vähän liian pitkä paussi ratsastuksesta. Mistään pahasta vaivasta ei kuitenkaan ollut kysymys, eikä kumpikaan ontunut. Ainakin selästä käsin tuntui vähän yli pari viikkoa sitten siltä että Tara heitti hiukan painoa pois vasemmalta etujalaltaan, ja sen nivelet pitivät aika pahaa ääntä. Päätimme kuitenkin Annikan kanssa että olisi paras viedä Tara talliin ja antaa sen levätä, jottei tilanne ainakaan pahentuisi. Nyt Taran jalka on kuitenkin ihan kunnossa, ja sillä ratsastetaan.

Paussi ei tietenkään ole vaikuttanut omaan ratsastukseeni positiivisesti, ja olen junnannut ratsastajana samalla tasolla.  Tästä syystä myös blogi on elänyt hiljaiseneloa aivan liian pitkään, enkä sitä paitsi ole saanut tallilta hetkeen hyviä kuvia.
 
Kaikki ratsastusta vähän pidempään harrastaneet tietävät varmasti sen tunteen kun koko istunta ja
apujenkäyttö tuntuu 1000 osaiselta palapeliltä jonka palat eivät ikinä tule osumaan paikoilleen. Tämähän on tietenkin totuus, sillä eihän täydellistä hevosta saatikka sitten ratsastajaa ole olemassakaan. Tämä on kuitenkin fakta joka aina välillä saa tällaisen perfektionismiin taipuvaisen ihmisen aina välillä stressaamaan ihan liikaa. Eikö sitä voisi mielummin ottaa vapautena ja helpotuksena? Jos ei kukaan muukaan ole täydellinen, niin ei tarvitse minunkaan olla. Kaikki pitää aloittaa jostain pienenestä, jotta sitä voi myöhemmin kehittää suuremmaksi ja paremmaksi. Erityisesti tässä lajissa tärkeintä on se että jaksaa yrittää ja tsempata itseään parempiin suorituksiin, eikä anna periksi. Sisuksikin sitä luonteenpiirrettä tavataan suomessa kutsua.

Viimeaikoina olen miettinyt syytä siihen miksi tämä laji vaikeudestaan huolimatta edelleenkin tuntuu omalta jutulta. Välillä tuntuu siltä että sitä junnaa paikoillaan eikä kehity mihinkään, mutta silti sitä jaksaa yrittää parhaansa. Itse pyörittelen tätä kysymystä päässäni melkein aina kun ratsastus ei mene niin hyvin kuin toivoisin. Aina tähän kysymykseen löytyy vastaus, ja sitä paitsi se vastaus löytyy melkein aina samalla tavalla. Tällä kertaa sain vastauksen tähän kysymykseen maanantain ratsastustunnilla. Sää oli aivan ihana, samoin Bambi. Ratsastus tuntui niin ihanalta ja harmooniselta. Meillä meni taas pitkästä aikaa hyvin, ja tuntui siltä että sekä minä että Bambi nautimme olostamme. En nyt tiedä nauttiko Bambi olostaan niin paljon kuin minä, mutta joka tapauksessa se vaikutti kovin tyytyväiseltä. Totesimme Annikan kanssa tunnin jälkeen että tämä se vasta on elämää, tällaista sen pitäisi aina olla. Samaa mieltä taisi olla myös Bambi mutustellessaan heiniään.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Uutta kuvauskalustoa ja kuulumisia

Moikka! siitä on taas pitkä aika kun olen viimeksi päivittänyt blogia. Tuntuu ettei mitään kiinnostavaa ole tämän viikon aikana tapahtunut, mutta kaikennäköistä on kuitenkin tapahtunut. Täällä Etelässä on ollut aika surkeat kelit, joten ratsastelut ovat jääneet vähälle.Viikko sitten
 maanantaina oli kuitenkin vielä ihan kiva ilma, ja silloin sekä minä että Annika ratsastimme. Otimme Bambin opetushevoseksi ja treenasimme tasaista kuolaintuntumaa ja suoraan ratsastusta. Tämä oli yllättävän haasteellista jo käynnissä, mutta sain monta ahaa- elämystä.


Minun käteni ovat useimmiten ihan suhteellisen hyvässä paikassa, mutta kuolaintuntuma on kuitenkin useasti epätasainen. Suoraan ratsastaminen on myös minulle haasteellista ja useasti minulla menevät pasmat sekaisin silloin kun Bambi puskee lapa edellä keskelle kenttää.

Minä olen ihminen joka elehtii käsillään tosi paljon. En ole tullut ajatelleeksi asiaa sen enemmän, mutta kun oikein aloin miettimään niin tajusin että näin on. Minun on ihan oikeasti vaikeata istua viisi minuuttia tekemättä mitään käsilläni. En suoranaisesti elehdi tai räplää jotakin, mutta liikutan kuitenkin käsiäni. Tämä on kuitenkin ongelma ratsastuksen suhteen. Jos en osaa muutenkaan pitää käsiäni paikoillaan, niin miksi sitten osaisin tehdä niin hevosen selässä? En osaakaan. Lyhennän ohjia aina välillä vaikka pitäisinkin kädet muuten paikallaan. Suurin ongelma on kuitenkin se että minä  yritän suoristaa Bambia käsillä silloin kun se alkaa liikkumaan  lapa edellä vinossa, mikä tekee sen entistäkin vinommaksi. Lavathan siinä pitäisi saada kontrolliin, eikä se tapahdu käsillä, eikö niin?. Helppo ymmärtää teoriassa, mutta käytännössä se onkin vaikeampaa. No, niinhän se  mene että ongelmat täytyy ensin tunnistaa ja paikantaa, ja vasta sen jälkeen voi aloittaa niiden korjaamisen. Tunnista jäi kuitenkin hyvä fiilis, ja monia treenattavia asioita löytyi.
 
Kuvia ei ole viimeaikoina tullut kovinkaan usein napsittua tallilta, mutta muuten olen kyllä ulkoiluttanut kameraa. Sitä paitsi olen viimeaikoina taas hankkinut hiukan lisäystä kuvauskalustooni. Olen toisin sanoen taas törsännyt kameraan vaikkei minulla olisi varaa. No, tällä kertaa voin sentään sanoa tehneeni hyvät kaupat. Löysin nimittäin Canonin 55-250 mm objektiivin käytettynä netistä hyvään hintaan. Olisin saanut maksaa siitä uutena kaksi jollei kolme kertaa enemmän, joten en pystynyt vastustamaan kiusausta. Niinpä kyseinen objektiivi käytiin hakemassa viimeviikon torstaina. Täytyy kyllä sanoa että olen ollut siihen tyytyväinen. Tallilla tämä on  ollut mukana vasta pari kertaa, mutta ihan kivoja kuvia olen saanut otettua. Kaikki tämän postauksen hevoskuvat on otettu tällä uudella objektiivilla, ja omasta mielestäni ne onnistuivat aika hyvin.

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Ei paineita

Eilen oli taas ratsastustunti, mutta en ajatellut tarkemmin kertoa itse tunnin kulusta tässä postauksessa. Tällä kertaa ajattelin pohtia epäonnistumisia ja niihin suhtautumista ihan yleisellä tasolla. Edellisestä lauseesta saattaakin jo päätellä, että eilinen tunti ei mennyt  niin kuin Strömsössä. Olen viimeaikoina hehkuttanut moneen otteeseen täällä blogin puolella sitä miten olen saanut Bambista ihan uudella tavalla "otteen", ja tällä kertaa se ote kyllä loisti poissaolollaan.
Tämä laji on omasta mielestäni maailman antoisin ja ihanin silloin kun se näyttää parhaat puolensa, mutta totuus on se että tähän lajiin kuuluvat myös epäonnistumiset. Silloin kun on mennyt pitemmän aikaa hyvin epäonnistumiset tuntuvat tietenkin pahemmilta, kun sieltä  pilvilinnoista putoaa alas kovaa ja korkealta. Fakta on  kuitenkin se etteivät onnistumiset tuntuisi niin hyvältä, ellei niitä epäonnistumisiakin tulisi. Uskon myös että juuri epäonnistumiset saavat meidät ratsastajat innostumaan  niistä vähän pienimmistäkin onnistumisista.
Olen huomannut että olen välillä kova kasaamaan paineita. Kyse ei ole itsetunnon tai sisukkuuden puutteesta, vain yksinkertaisesti siitä että haluan niin määrätietoisesti onnistua. Jos minulla menee koe tai ratsastustunti hyvin, osaan tietenkin iloita siitä, mutta jossain takaraivossa on kuitenkin sellainen tunne että ainakin yhtä hyvään suoritukseen pitäisi pystyä jatkossakin. Ratsastaessa tämä aiheuttaa useasti turhia paineita, ja sen takia onnistumisen jälkeinen  tunti ei tapaa mennä yhtä hyvin. Hevonen kuin sattuu aistimaan ihmisen mielentilan, ja sen takia hevonenkin tuntee ihmisen paineet, jotka saattavat pahimmassa tapauksessa muistuttaa hyvinkin paljon jännitystä. Siksi yritänkin tällaisissa tilanteissa rauhoittua parhaani mukaan.

Eilinen epäonnistumisemme ei kuitenkaan riippunut paineista, eikä jännityksestä. Edellisen kappaleen kirjoitinkin vain muistuttaakseni ensisijaisesti itseäni, mutta myös teitä lukijoita, siitä että kaikilla meillä on oikeus epäonnistua, eikä se maailma epäonnistumisiin kaadu.

 Eilen kävi pikemminkin niin että hermostuin sen seurauksena että meillä meni huonosti. En tietenkään hermostunut Bambille, vaan itselleni. Koitin olla näyttämättä hermostumistani Bambilla, mutta se tietenkin vaistosi sen.
Huomasin jo karsinassa, ettei päivä ollut meille kummallekaan paras mahdollinen. Bambi ei ollut ihan yhtä hyvä  ratsastaa kuin se on muuten viimeaikoina ollut, ja viimeistän tunnilla huomasin että se oli itselleen epätyypillisen levoton. En kuitenkaan halua millään lailla pistää epäonnistumistamme Bambin syyksi, sillä suurin syy oli yksinkertainen: minä itse en ratsastanut edes yhtä hyvin kuin tavallisesti olen viime aikoina ratsastanut Alkutunnista jouduin ratsastamaan Bambia vähän kovemmilla avuilla, mutta kun olin saanut Bambin paremmin kuulolle tajusin hetken päästä ratsastaa pienimmillä avuilla . Sen jälkeen meillä sujui hetken ihan hyvin, kunnes alettiin siirtymään raviin. Siinä vaiheessa meidän lapa puskee keskelle kenttää- ongelmamme tulikin taas esille. Siitä en viitsi enää kirjoittaa sen enempää, sillä siitä on tässä blogissa ollut jo aika paljon juttua.



Tunnin jälkeen olin tietysti pettynyt omaan ratsastukseeni. Positiivisena ihmisenä koetin kuitenkin keksiä jotain positiivista tästäkin tunnista, ja keksin kuin keksinkin pari asiaa: me emme nimittäin jääneet haahuilemaan keskelle kenttää, ja lopuksi sain ravin ihan kivasti suoraksi, vaikka olisinkin voinut ratsastaa kulmat paremmin. Tästä jatketaan, ja suunta on ylöspäin! jokainen meistä epäonnistuu välillä, mutta sen ei saa antaa lannistaa.