lauantai 26. marraskuuta 2016

Blogi lehdessä

Tämä viikko on taas poikkeuksellisesti vierähtänyt lehden toimituksessa. Monia hauskoja ja jännittäviäkin hetkiä olen tämän viikon aikana saanut kokea. Soitin esimerkiksi tässä pari päivää sitten ensimmäisten joukossa Suomen vastavalitulle Lucialle. Tosi mukavalta hän kyllä puhelimessa vaikutti, ja tuosta puhelusta jäi kyllä hyvä fiilis, vaikka minä olenkin tosi huono puhumaan puhelimessa tuntemattomille ihmisille. Niin paljon kivoja muistoja tästä viikosta kyllä jäi, että melkein voisi sanoa että on tylsää palata maanantaina kouluun.

Jo Tet-viikon alussa minä mainitsin ihan vain ohimennen blogini, ja toimittajat ehdottivat heti että kirjoittaisin jutun omasta blogistani lehteen. Itse minä oikeastaan olin vähän epäileväinen tämän idean suhteen aluksi.

Tiedättehän te sen tyypillisen suomalaisen asenteen: Eikös se nyt ole vähän kummallista jos minä itse kirjoitan blogistani? onkohan se nyt vähän turhaa itsensä tyrkyttämistä? Juuri niin minäkin ajattelin tästä ideasta ensi alkuun. Hetken päästäminäkin kuitenkin innostuin ideasta. Eihän minun mitenkään tarvitse kehuskella, eikä
tyrkyttää blogiani,vaan minä voin ihan hyvin vain kertoa bloggaamisesti minun näkökulmastani.

Täytyy sanoa että olin itse oikein tyytyväinen lopputulokseen. Minusta artikkeli ei ollut mitenkään oman blogin mainostamista tai tyrkyttämistä, ja  olikin minun suurin tavoitteeni tämän artikkelin suhteen.

                                                                      
Artikkeli on alun perin kirjoitettu ruotsiksi, joten käännän sen nyt tähän loppuun, kun blogikin kerran on suomenkielinen:

"Kaksi vuotta sitten sain idean. Kuvasin paljon jo silloin, ja minusta tuntui tylsältä pitää kuvat vain itseni ja meidän tallijengimme nähtävillä. Sitä paitsi pidin myös kirjoittamisesta. Miksi en siis aloittaisi oman blogin kirjoittamista, ajattelin.

Nykyään, kahden vuoden bloggaamisen jälkeen, olen tietysti ymmärtänyt että bloggaamiseen kuuluu paljon muutakin kuin kuvat ja tekstit. Siihen kuuluu myös blogin markkinoiminen ja ulkoasujen suunnitteleminen ja tekeminen. Blogin markkinointi ei edelleenkään ole erikoisalaani, sillä olen siihen hiukan liian ujo, mutta ulkoasujen tekemisen suhteen olen edistynyt aika paljonkin ja olen jopa onnistunut oppimaan koodaamiseen perusteet. Kaiken tämän oppimiseen menee kuitenkin aikaa, enkä voi sanoa osaavani läheskään kaikkea.

Juuri kuvat ja kuvanmuokkaus ovat aina olleet minun mielestäni hauskinta blogin pidossa. Myös blogin lukijat vaikuttavat pitävän eniten postauksista, joissa on paljon kuvia. Omastakin mielestäni parasasia blogin pitämisessä omalta kannalta on juurikin se että sitä kautta saa paljon muistoja kuvien ja tekstien muodossa.

Yksi blogin hauskimmista kuvauusessioista oli ehdottomasti Bambin syntymäpäiväjuhlat viime kesänä. Leivoimme kakut sekä hevosille että ihmisille, ja kaikki viihtyivät Bambin juhlissa. kuvistakin tuli heti minun omiasuosikkejani, koska ne yksinkertaisesti olivat ainutkertaisia ja erityisiä.

Juuri tuollaisia kuvia ei varmasti tulisi otettua, jos ei olisi blogia. Varmasti olisimme jotenkin viettäneet Bambin syntymäpäivää, mutta emme olisi panostaneet siihen yhtä paljon.

Voin käsi sydämmellä sanoa ettei minun hevosharrastukseni olisi sama asia ilman blogia, mutta ei minun blogianikaan olisi olemassa ilman hevosharrastustani. Minä oikeastaan näen harrastukseni jonkinlaisena" Symbioosina". Ne yksinkertaisesti täydentävät toisiaan hyvin.

Ratsastukseni esimerkiksi hyötyy siitä että kirjoitan blogitekstin ratsastustunnistani itse tunnin jälkeen. Blogin kirjoittaminen auttaa minua analysoimaan itseäni ratsastajana paremmin, mikä taas auttaa minua kehittymään ratsastajana".

ps. Pahoittelen jos suomennos ei ihan osunut kohdilleen;)

2 kommenttia:

  1. Hei Lilli,
    Vad glad jag blev av att läsa och bläddra i din blogg!
    Hälsar din lärare i ettan-tvåan,
    Marita (likaså hästgalen)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tack! Kiva att du kände igen mig från bloggen!Jag minns dig ännu bra:)

      Poista

Kivat kommentit piristävät aina päivää ja otan niitä vastaan mielelläni! :)muistathan kuitenkin noudattaa hyviä käytöstapoja täällä netin ihmeellisessä maailmassa, törkeät ja asiattomat viestit poistan.

♥lisää tietoa meistä löytyy blogin sivuluettelosta, siellä saattaa olla vastaus kysymykseesi :)
♥kommentinvalvonta on käytössä joten älä turhaan lähetä kommenttia kaksi kertaa:)
♥vastaan parhaani mukaan kaikkiin kommentteihin mutta jos haluat vastauksen kysymykseesi saat sen varmemmin jos kommentoit uusimpaan postaukseen
♥kiitos kommenteista ja kiinnostuksesta blogiani kohtaan!