Maastossa

Heippa taas! Onpas taas vaihteeksi kivaa kirjoittaa postausta, jota ei tarvitse aloittaa pahoittelemalla postaustaukoa. Nyt minulla olisi tosiaan tavoitteena vähän aktivoitua tämän blogin suhteen taas, niin kuin taisin jo viime postauksessa mainitakin. Minä taisin vähäksi aikaa"väsyä" blogimaailmaan joulukalenterin jälkeen, ja tämä sitten yhdistettynä siihen ettei tallilla saanut otettua kuvia meidän hienojen "talvisäiden" takia johti sitten siihen ettei blogiin oikein viitsinyt panostaa kauheasti. Sitä paitsi meillä on koulussa ollut ihan kiireisin mahdollinen kausi projektien ja lukioon hakemisen takia, joten se on kyllä kanssa vaatinut aikansa. Nyt hakemukset on kuitenkin tehty, joten voiton puolella ollaan jo. Pian peruskoulu onkin sitten  jo käytynä. Tämän postauksen aiheena ei kuitenkaan ole minun koulukiireeni, ja tuskin ne teitä niin kovasti kiinnostavatkaan.

Perjantaina täällä oli taas tosi kivat keväiset säät, ja sen takia päätimme aluksi juoksuttaa hevoset. Kaikilla kolmella oli kyllä kevättä rinnassa, ja vauhtia löytyi ihan kiitettävästi;). Erityisesti Tara tuntui heti nuorentuvan kymmenen vuotta kun se pääsi juoksemaan. Välillä kyllä meinasi vähän hirvittää erityisesti Mirellan loikat, kun seisoin vähän matkan päässä aidasta raippa kädessä varmistamassa ettei Mirella tule portista läpi. Tämä riski oli oikeastaan olemassa vain ja ainoastaan Mirellan suhteen, sillä kuin on tuota kapasiteettia ja vauhtia vähän enemmän. Erityisesti Tara on kyllä sen verran rauhallisempi, kiltimpi ja vanhempi, että voisin melkein luvata syöväni kilon hiekkaa sinä päivänä kun se ilman mitään syytä tulisi suljetusta portista läpi. Bambistakin voisin kyllä tehdä melkein saman lupauksen. Hevosten menoa oli kyllä ihana ihanaa seurata, kun kaikki kolme olivat niin onnellisia. Tara, Bambi ja Mirellakin pikku hiljaa  ovat kyllä siitä ihania että ne ymmärtävät tasan tarkkaan milloin saa revitellä, ja milloin ei. Voin käsi sydämellä sanoa ettei Bambi ole kertaakaan mennyt alta ratsastaessa, jos ei se ole oikeasti pelästynyt jotain, ja sitäkin tapahtuu harvoin. Juuri sen takia irtojuoksutus tekee niille tosi hyvää, ja sitä paitsi niitä on kiva katsella ja kuvata. Samalla tavalla  ihmisenkin välillä täytyy töiden jälkeen päästä ulos lenkille tai ihan vain kävelylle..

Irtojuoksutuksen jälkeen päätimme mennä vielä lyhyelle maastokävelylle. Minä ratsastin kerrankin Taralla maastossa, ja meillä oli oikein kiva maastolenkki. Maastossakin oli jo sen verran sulanut jää ja lumi että päästiin ihan vähän ravaamaankin. Minullehan ravaaminen maastossa on aika jännittävää, kun olen sitä harvoin itsenäisesti tehnyt. Tietenkin meillä oli nytkin Annika ja äitini mukana, mutta silti he eivät silloin kävelleet vieressä, vain jäivät meidän perään. Ravipätkät menivät kuitenkin hyvin, ja muutenkin meillä oli kivan rento ja aurinkoinen maastoratsastus.

Useimmat hevosihmiset varmasti muuten tietävät sen tunteen kun auto tulee tiellä vastaan ratsastaessa. Minä en voi sanoa että meillä olisi ollut ongelmia autojen kanssa, ja muutenkin Tara, Bambi ja Mirellakin  ottavat tuollaiset asiat useimmiten tosi rauhallisesti. Kerran neljän vuoden aikana Bambi on kuitenkin hiukan pelästynyt yhtä nopeasti ohi ajanutta autoa(tosin niin vähän etten tippunut sälästä), mutta jo sen jälkeen oppii arvostamaan fiksuja kuskeja, jotka oikeasti hidastavat
kun hevonen ratsastaja selässä tulevat vastaan. Juuri sellainen kuski meitä tuli tällä maastoreissulla vastaan, eivätkä hevoset tietenkään hätkähtäneet autoa yhtään, korkeintaan vähän katsoivat sitä. En tosiaan tiedä miksi tämä piti mainita, mutta jotenkin minulla tuli siitä vain hyvä mieli.