Kuulumisia

Tämän kuukauden aikana on kyllä innostus blogia kohtaan ollut ihan minimissään. Tai oikeastaan tässä on tainnut käydä niin ettei aikaa yksinkertaisesti ole löytynyt. Koulu, ratsastus ja salilla käyminenkin ovat vieneet oman aikansa, ja täytyy kyllä myöntää että koulupäivän jälkeen minä mieluummin käyn salilla ja luen kokeisiin, kuin istuudun koneelle kirjoittamaan postausta. Juuri salitreenin vaikutuksesta ratsastukseen varmasti tulee jossain vaiheessa postausta, kunhan olen ehtinyt huomata muutoksia. Nyt olemme kuitenkin  ratsastaneet sen verran harvoin ihan säidenkin takia että asiasta on nyt vähän hankala kirjoittaa. Tämän pitkäksi venyneen blogitauon aikana olen
kuitenkin ehtinyt täyttää 16 vuotta, ja juuri synttäreiden takia viime viikonloppu menikin niin kovaa vauhtia ohi, etten ehtinyt kirjoittaa blogia. Nyt pienen tauon jälkeen into blogaamiseen on kuitenkin jonkin verran palautunutut.

Perjantain ratsastelut ovat nyt jääneet väliin jo toista kertaa. Viime perjantaina syynä ei kuitenkaan ollut huono sää, vain Annikan koiranpennut. Ne ovat nyt muistaakseni  ehtineet täyttää 4 viikkoa, ja oi että miten suloisia ne olivat!. Niitä tulikin sitten kuvattua, kun Annika halusi niistä kuvia. En nyt oikein osaa olla julkaisematta paria kuvaa täälläkin, vaikka tämä hevosblogi onkin, sen verran söpöjä kuvia niistä veijareista sain otettua;)

Maanantaina oli kuitenkin ihan normaali ratsastustunti, ja minä sain taas Bambin ratsukseni. Bambi oli aika energisellä tuulella, eikä neitiä tarvinnut kertaakaan pyytämällä pyytää raviin. Itsellenikin vähän aktiivisempi tunti teki taas hyvää, kun päästiin taas keskittymään enemmän istuntaani ravissakin. En sano etteikö käynnissäkin voisi hyvin treenata, mutta ongelmat tulevat ainakin minulla paljon enemmän esiin ravissa. Itse tosin aina aluksi vähän arastelin nostaa ravia, kun ollaan enimmäkseen nyt treenattu käynnissä, mutta lopputunnista kuitenkin innostuin jo ravista, ja nautinkin ravaamisesta enemmän kuin käynnissä ratsastamisesta. Tuo on niin minun tyyppistäni ettei tosikaan. Minä olen aluksi usein vähän jännittäjä, mutta kun minä saan jotain tehtyä sen ensimmäisen kerran, niin minulla jää hyvä fiilis, ja sen jälkeen en enää jännitä yhtään. Luistelu ja pallopelit taitavat olla ainoat poikkeukset, sillä nistä en ole ikinä pitänyt, enkä ole ikinä saanut luistellessa hyvää fiilistä.

 Suurin"ongelma" ravissa oli oikeastaan taas kerran kädet. Minä nostan herkästi käteni ravissa liian ylös, ja silloin minä menetän tasapainoni. Hyvä puoli tässä on kuitenkin se että minä tiedän että niiden käsien kuuluu olla alhaalla, ja osaan helposti korjata asian jos minua siitä muistuttaa. Jotenkin se on kuitenkin ärsyttävää ja melkein naurettavaa että ne kädet välillä menee ylöspäin, vaikka tietää että niiden ei pitäisi tehdä niin, ja osaa sen periaatteessa korjata. Kai niitä juuri sen takia kutsutaan reflekseiksi. Täytyy myöntää että minulla on vähän viharakkaussuhde r tällaisiin reflekseihin ja istuntavirheisiin . Toisaalta juuri ne tekevät ratsastuksesta kiinnostavaa ja haastavaa, mutta toisaalta välillä haluaisi vain osata ratsastaa täydellisesti. Mutta eipä ne onnistumisetkaan oikeastaan tuntuisi miltään, jollei niiden eteen olisi tehnyt töitä. Juuri se onnistumisen tunne on ainakin minun mielestäni parasta ratsastuksessa, joten ehkä juuri ne työtunnit ja virheiden työstäminen tekevät ratsastuksesta ratsastusta.