Epäonnistumisista

Meillä on nyt pitkään mennyt ratsastuksen suhteen hyvin, ja minun mielestäni olen edistynyt hyvin kaikkien kolmen hevosten kanssa. Oikeastaan meillä on mennyt pitkään tosi hyvin, ja toivottavasti menee vielä jatkossakin.

Eilen tuli kuitenkin  pitkästä aikaan sellainen tunne ratsastustunnilla että minä en ollut tyytyväinen omaan ratsastukseeni, ja jokin jäi kaivelemaan minua. Älkää ymmärtäkö minua tässä kohtaa väärin. Tietenkin minä ymmärrän etten ole voinut millään tavalla oppia vajaassa viidessä vuodessa hevosista ja ratsastuksesta kaikkea, ja tietenkin minä tiedostan että minun ratsastuksessani on parhaimmillaankin vielä paljon treenattavaa. Pitkään aikaan on nyt kuitenkin tuntunut oikeastaan melkein joka ratsastuskerran jälkeen siltä että ratsastin niin hyvin kuin vain osaan. Eilen taas tuntui siltä että olisin pystynyt paremmassa mielentilassa ja vähemmän väsyneenä parempaan. Toisaalta täytyy kyllä todeta ei tuo mikään ihme ollut ottaen huomioon sen että olin herännyt puoli viideltä aamulla,ja ollut kesätöissä kahdeksan tuntia putkeen. Oikeastaan minun ei olisi pitänyt edes yllättyä siitä että eilinen tunti meni vähän penkin alle. Väsyneenä ihminen ei vain kontrolloi omaa mieltä ja kroppaansa niin tehokkaasti kuin muuten, ja juuri sitähän ratsastuksesta pohjimmiltaan on kyse.

Jotenkin on kuitenkin kiva huomata että sitä mukaan kun oppii ratsastamaan enemmän nämä huonot päivätkään eivät enää ole ihan niin huonoja kuitenkaan. Vuosi sitten minä olisin ollut tosi tyytyväinen tuntiin jos olisin osannut aktivoida vatsalihaksiani ravissa edes vähän, nyt minun huono päiväni taas tarkoitti sitä että istuin hartiat jännittyneinä ja hölskyin vähän liikaa lantioillani ravissa, enkä saanut käsiä pysymään kunnolla  hiljaa ja tasaisina, niin kuin tavallisesti. Välillä nämä vanhat jutut vain tulevat tällaisina päivinä takaisin, hyvä esimerkki on tuo minun ongelmani käsien kanssa. Enpä ole pitkään aikaan ennen eilistä  kuullut Annikan sanovan minulle että pidä kädet alhaalla..

 Ammattiratsastajilla nämä huonot päivät taas näkyvät niin vähän ulospäin, että ne pienet virheet huomaa vain hevosen liikkeistä valmentajana. Onhan heilläkin pakko olla huonoja päiviä, vaikka ammattilaisia ovatkin, eiväthän he muuten olisi ihmisiä, sillä meillä kaikilla on hyvät ja huonot päivämme. Jotenkin tuo ajattelutapa ainakin motivoi minua paljon vähän huonompina päivinä.

Olen oikeastaan paljon miettinyt sitä miten erilaisiin tilanteisiin ratsastajana oppii suhtautumaan, ja eilisen jälkeen minulla on nyt oiva tilaisuus kirjoittaa vähän mietteitäni tännekin, vaikka en mikään ratsastuksenopettaja olekaan. Itse olen ainakin huomannut että ratsastukseni on sujunut paremmin kun en ole ottanut liikaa paineita epäonnistumisista, vain oikeastaan pistänyt asian huonon päivän piikkiin. Hevonenkin kuitenkin aistii jos ratsastajalla on paineita, ja meno vain jännittyy jos ratsastaja asettaa itselleen paineita, ja kuten monta kertaa on todettu sekä hevonen että ihminen voivat paremmin ja onnistuvat paremmin jos meno on rentoa. Tietenkin tämä on helpommin sanottu kuin tehty, ja itsellenikin tämä on ollut suuri ongelma jossain vaiheessa. Minä kerta kaikkiaan jännitin liikaa onnistuakseni, koska en halunnut onnistua. Ja kuten eilen todettiin, saatan aina välillä hermoilla väsyneenä vieläkin liikaa kun ratsastan. Sitä ei välttämättä näe päältäni, koska en ole ikinä ollut ihminen joka saisi usein mitään" kohtauksia" tai hermoromahduksia, mutta itseni tuntien olen kuitenkin sitä mieltä. Suurin merkki siitä että minä hermoilen vähän liikkaa hevosen selässä on omalla kohdallani se että en halua ratsastaa eteenpäin, muta se on tietenkin eri ihmisillä eri asia.  Huomasin kuitenkin eilen että olen keksinyt tähän aika hyvän keinon, nimittäin sisään ja ulos hengittämisen . Minä ainakin rentoudun tosi hyvin siitä että minä vain hengitän kerran syvään.

Tämän postauksen kirjoitettuani ajattelin toimia omien neuvojeni mukaan, ja unohtaa eilisen tunnin. Muutenhan minä muistan vain miltä tuntuu ratsastaa silloin kun ei mene niin hyvin. Pistän se yksinkertaisesti väsymyksen piikkiin. Minäkin olen vain ihminen, enkä voi aina onnistua. Se on ihan ok. Koetan vain keskittyä tunnin loppuun, kun ratsastin jo paremmin. Pääasia oli kuitenkin se että tunti loppui hyvin. Toinen asia josta olen tyytyväinen on se että en enää istu vinossa tai harhaile keskellä kenttää edes huonona päivänä.

Pahoittelen jos tästä postauksesta tuli vähän sekava, toivottavasti siitä saa kuitenkin jotain selkoa:)

ps. Mitä te olette mieltä blogin uudesta ulkoasusta?