tiistai 11. elokuuta 2015

Pitkästi höpötystä

Hei taas! eilen kävin ratsastamassa Bambilla joten nyt tulee taas pitkästä aikaa vähän heppailukuulumisia. Ensin hoidin Bambin ihan tavalliseen tapaan ja oli kyllä ihanaa nähdä Bambi taas ja hoitamisessa menikin aika pitkä aika koska halailin ja taputtelin Bambia kauan ja ihan vaan olin sen kanssa ja nauttia sen seurasta. Kun hoidon jälkeen kävelimme kentälle päätin kokeilla miten Bambi toimisi jos pitäisin ohjat yhdessä kädessä enkä periaatteessa estäisi sitä yhtään ryntäämästä vihreälle vaikka oikeasti  olin varuillani ja olisin pystynyt reagoimaan ryntäämiseen heti mutta yritin olla näyttämättä sitä Bambille ja annoin periaatteessa sille mahdollisuuden tehdä virheen, mutta kappas vaan, se ei edes yrittänyt rynnätä minnekään ja minä olin ihan äimänä! kyllä minä sen kanssa näköjään jotain oikein olen tehnyt ainakin maastakäsin;)
 
Kentällä kävelin alkukäynnit ensin maastakäsin ja sen jälkeen hyppäsin selkään. Aluksi Bambi oli mielestäni tosi hyvä ja se kuunteli minua hyvin. Mentiin pitkään hyvin suoraan ja tuli tosi hyvä fiilis. Keskityttiin istuntaan taas kerran oikein kunnolla ja minä keskityin kovasti pitämään sormet kiinni ja Yritin parhaani mukaan pitää kevyttä ja hyvää ohjastuntumaa. Pari kertaa ratsastimme (tunnilla oli siis toinenkin ratsastaja)kokorata leikkaan tai lävistäjän ja se meni oikein hyvin. Pari kolme kertaa meillä tuli sellainen tilanne että ei menty suoraan ja pyörittiin vähän miten tahansa mutta saatiin hyvin tilanne kuntoon suht nopeasti ja uskaltaisin silti  sanoa että 70%prosenttia ajasta mentiin suoraan.
 
Tuo tasainen kuolain tuntuma vaatii kyllä paljon treeniä, saisinhan minä pidettyä sen käden hiljaa käynnissä ja jollain lailla myös ravissa ja laukassa mutta jos käsi on ihan hiljaa niin sekään ei ole hyvä vaikka sekin on parempi kun vetäminen tai ohjiin tukeutuminen mutta silloin hevonen joutuu koko ajan etenemään kättä vasten ja törmää ikävästi käteen joka askeleella kun ideaali tilanne olisi se että ratsastajan käsi mukautuu hevosen pään liikkeeseen mutta tämä vaatii tosiaan paljon treeniä ja sen oppiminen vaatii monia vuosia, ja sitä paitsi tämä on yksi niistä monista ratsastuksellisista seikoista jossa ei voi ikinä olla liian hyvä, ja minä tosiaan vasta harjoittelen tätä.
Kaikilla ratsastajilla on aluksi jonkunlainen refleksi josta on pikkuhiljaa päästävä eroon, ja minun kohdallani se refleksi on se että sormeni "avautuvat" vaikka niiden pitäisi pysyä kiinni.

Tässä vielä havainnollistava kuva minun käsieni asennosta. Vasen on siis väärä asento ja oikea on oikea asento.
Huomasin myös että kerron Bambille maastakäsin paljon selkeämmin mitä haluan sen tekevän ja olen paljon itsevarmempi kun selästäkäsin. Minä taidan vaan pelätä tekeväni väärin tai istuvani huonosti niin paljon etten uskalla pyytää Bambilta reaktiota pyyntöihini tarpeeksi napakasti (mikä ei siis tarkoita sitä että raippa astuu mukaan kuvioihin)enkä  näytä sille tarpeeksi selkeästi mitä siltä haluan. Joten minun projektini taitaa olla saada itseluottamukseni takaisin ratsastajana ihan ensitöikseni. No, mutta voin lohduttaa itseäni sillä että maastakäsin homma toimii hyvin ja onhan minun silloin ollut pakko tehdä jotain oikein ja onhan se kuitenkin hyvä perusta ratsastukselle. Ollaan muutenkin kehitytty Bambin kanssa maastakäsittelyssä tosi paljon viime talvesta/syksystä ja jopa viime keväästä ollaan kehitytty paljon.

No, tässä tuleekin esiin yksi asia jota arvostan itsessäni ja josta olen saanut paljon kehuja opettajiltakin: yritä aina täysillä ja teen parhaani ja haluan kovasti oppia virheistäni, koska niistä oppii loppujen lopuksi paljon enemmän kun onnistumisista, ja enhän minä olisi inhimillinen ellen tekisi virheitä. Tässäkin tapauksessa minun ei tarvitse tehdä enemmän vaan lopettaa sählääminen ja tehdä vähemmin ja paremmin.
Mutta niin kun Kyra Kyrklundkin on sanonut: ratsastajan tärkein ominaisuus on intohimo eikä taito, mikä onkin helpottavaa kuulla minunlaiselleni jolla riittää motivaatiota mutta ikävä kyllä ei niitä taitoja;)
Lopuksi hoidimme ponit tosiaan pois ja lähdimme syöttelemään niitä pihalle ja oli kyllä tosi kivaa  ihan vaan olla ja nauttia Bambin seurassa ja oli kyllä kiva kuulla kanssaratsastajan suusta että minä ja Bambi olemme hyvä tiimi;)

Nyt tuli kyllä höpistyä pitkän kaavan kautta mutta selitän sen sillä että istun autossa matkalla mumman luokse ja sinne on 4 tunnin matka, joten mitäpä muuta tässä tekisi kun kirjoittaisi blogia;)tämä olikin äärimmäisen tärkeä informaatio teille;)tähän loppuun haluan vielä lisätä yhden kuvan tosi kauniista auringonlaskusta joka löytyy myös intagramistani joka on @lilibam_.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kivat kommentit piristävät aina päivää ja otan niitä vastaan mielelläni! :)muistathan kuitenkin noudattaa hyviä käytöstapoja täällä netin ihmeellisessä maailmassa, törkeät ja asiattomat viestit poistan.

♥lisää tietoa meistä löytyy blogin sivuluettelosta, siellä saattaa olla vastaus kysymykseesi :)
♥kommentinvalvonta on käytössä joten älä turhaan lähetä kommenttia kaksi kertaa:)
♥vastaan parhaani mukaan kaikkiin kommentteihin mutta jos haluat vastauksen kysymykseesi saat sen varmemmin jos kommentoit uusimpaan postaukseen
♥kiitos kommenteista ja kiinnostuksesta blogiani kohtaan!