Jännitys

Usein me ihmiset pelkäämme tai jännitämme asioita ihan turhaan. Jos esimerkiksi on ensimmäistä kertaa pitämässä suullista esitelmää englanniksi ,niin aika takuuvarmasti se jännittää jokaista. Itse jännitin ensimmäistä englanniksi pidettävää esitelmääni, jossa tehtävänäni oli kertoa omasta huoneestani, niin paljon, että en esitelmää pitäessäni tuntenut suustani tulevaa ääntä omakseni. Kokemus antaa kuitenkin varmuutta, ja kun jokin aika sitten nousin luokan eteen pitämään esitelmää turvapaikanhakijoiden koulutuksesta englanniksi, minua ei jännittänyt läheskään yhtä paljon, vaikka aihe olikin paljon vaikeampi käsiteltäväksi.  Minä sain kerran tehtäväkseni nousta luokan eteen kertomaan suomeksi ratsastuksesta, eikä se jännittänyt minua lainkaan yhtä paljon kahdesta eri syystä. Ensinäkin suomen kieleni on tietenkin paljon vahvempi kuin englannin kieleni, ja toiseksi koen tietäväni hiukan enemmän ratsastuksesta kuin turvapaikanhakijoiden koulutuksesta. Tästä tullaankin kätevästi siihen mikä meitä sitten oikeastaan jännittää. Jännitämme useasti sitä että mokaamme jollain tavalla, ja jos olemme varmoja siitä mitä teemme meitä ei jännitä yhtään niin paljon. Miksi meitä sitten jännittää mokaamisen mahdollisuus, eihän siinä oikeastaan ole mitään jännitettävää, sillä jokainen meistä mokaa joskus? Ainakin minua jännittää se että muut ihmiset  mahdollisesti katsoisivat minua alaspäin jos mokaan.

Jokaisella kolikolla on kääntöpuolensa, joten käännetäänpä tämäkin kolikko;). Sinun ystäväsi on juuri mokannut englannin esitelmässään, katsotko sinä häntä sen jälkeen alaspäin? luultavasti et. Elikkä periaatteessa koko jännityksen tunne on ihan turha. Jos joku tosiaan on niin tyhmä että katsoo toista ihmistä alaspäin epäonnistumisen jälkeen, niin hänet voi jättää omaan arvoonsa. Sellainen ystävä ei ole oikea ystävä.

Hevosen selässä asia on eri. Ratsastaessa ei voi jäädä vellomaan riittämättömyyden tunteeseen, sillä hevonen aistii tunteesi, vaikka se ei tiedäkään mistä se johtuu. Jännityksen tunne saa myös ihmisen helposti epäonnistumaan. Kun ihminen jännittyy hän useasti suorittaa huonosti, sillä hän ei kykene keskittymään olennaiseen. Jos esimerkiksi jännittää kokeita kovasti, koe ei luultavasti mene kovin hyvin, sillä jännittyessään ihminen helposti unohtaa kaiken osaamansa. Itse jännitin esimerkiksi ratsastamissa jossain vaiheessa niin paljon, että unohdin sellaisenkin itsestään selvän asian kuin ohjasten pitämisen kahdessa kädessä. Olin sellaisessa mielentilassa etten oppinut yhtään mitään.

Jännitys on täysin inhimillinen tunne, eikä siinä ole mitään hävettävää. Uskaltaisin väittää että jokaista ihmistä on joskus jännittänyt jokin. Tärkeintä on kuitenkin ettei jää vellomaan jännityksen tunteeseen, sillä jos annamme jännityksen ja pelon rajoittaa elämäämme emme pysty enää elämään täysillä. Oman itsensä voittamiseen tarvitaan aimo annos sisukkuutta, mutta se on sen arvoista. Itse olen esimerkiksi tosi kiitollinen itselleni etten antanut ratsastuksen suhteen periksi. Jos olisin lopettanut ratsastuksen, olisin katunut sitä myöhemmin, ja kynnys nousta satulaan olisi noussut nousemistaan. Joskus elämässä pitää tehdä päätös siitä että seuraako sitä väärä(mutta helppoa) tietä, vai onko valmis valitsemaan oikean(mutta vaikeamman)tien.  Päätös riippuu täysin siitä kuinka tärkeä asia on kysymyksessä. Ikinä ei kuitenkaan kannata luopua itselle tärkeästä asiasta jännityksen takia, sillä vaikka jännityksen voittaminen vaatii sisukkuutta ja vaivannäköä se on usein sen arvoista.