Joillekin se mistä me voimme vain lukea historiankirjoista on todellisuutta

 Olen kirjoittanut tätä postausta kauan, miettinyt ja miettinyt, sillä tämä on ehkä tämän blogin tärkein postaus.Keskiviikkona meillä oli nimittäin koulussa tosi erilainen päivä. Meillä oli vieraana 89- vuotias nainen, joka kertoi siitä millaista juutalaisen elämä oli Natsi-Saksan aikoina. Tämä nainen on syntynyt nykyisessä Romaniassa, Sighet nimisessä pienessä kaupungissa. Jo hänen lapsuutensa aikana juutalaisia vihattiin esimerkiksi kouluissa ja kaduilla, ja heidän kauppojensa toimintaa ja heidän omaisuuttaan rajoitettiin. Hän kertoi esimerkiksi siitä miten hänen täytyi jättää oma juuri saamansa polkupyörä pois. Hän kertoi kuitenkin että hänen lapsuutensa oli onnellista aikaa Hitlerin tasaiseen tahtiin radiosta kuuluvaa ääntä ja sodan alkamista lukuun ottamatta. Vuoteen 1944 asti hänen elämänsä oli  suhteellisen normaalia, mutta 1944 hän joutui perheineen muuttamaan gettoon, ja sieltä heidät vietiin viimeisten joukossa Auschwitziin. Siellä hänen vanhempansa tapettiin kaasukammiossa, ja hän jäi yksin vanhemman siskonsa kanssa. Hänen vanhempi sisarensa ,joka ymmärsi heidän vanhempiensa kohtalon, päätti kuitenkin yrittää suojella pikkusiskoaan tiedolta, eikä myöntänyt silloin pikkusiskolleen heidän vanhempiensa kuolleen. Hän ymmärsi kuitenkin missä he olivat, vaikka isosisko ei sitä kertonutkaan, ja pelkäsi tietenkin henkensä edestä. He "pääsivät" kuitenkin Auschwitzista työleirille, koska he olivat työkuntoisia. Siellä heillä teetettiin tietenkn kauheasti työtä, ja ruokaa he saivat äärimmäisen vähän. Vuonna 1945 amerikkalaiset sotilaat pelastivat sisarukset Bergen- Belssenin työleiriltä, ja hän itse ketoi että jos apu olisi saapunut paria päivää myöhemmin he olisivat jo kumpainenkin kuolleet nälkään. Sieltä heidän tiensä jatkui Ruotsiin, jossa sisarukset edelleenkin elävät.

Täytyy sanoa että tämä vierailu oi kyllä tosi koskettava. Sain itse vaivihkaa pyyhkiä silmäkulmiani nenäliinalla aina välillä. Olen itse lukenut tämän naisen tarinan hänen isosiskonsa kirjoittamasta kirjasta, mutta silti on aivan eri asia lukea tällainen tarina kirjasta kuin oikeasti nähdä kaiken tämän kokenut ihminen edessään.Itselläni oli tämän vierailun aikana todella melankolinen ja surullinen olo, mutta uskon myös että tämä tunnetila oli äärimmäisen terveellinen. Tuli myös tosi vahva kiitollisuuden tunne: Sitä tajusi olevansa loppujen lopuksi aika etuoikeutettu. Jotenkin tällainen tarina sai pistämään ne omat ongelmat oikeaan mittakaavaansa. Tämä vierailu oli meidän historiankirjamme ruumiillistuma: Tämä vain ei ikävä kyllä ollut pelkkä tarina, ja pelkkiä numeroita. Tämä oli jotain paljon todellisemman tuntuista ja koskettavampaa. Joillekin se mistä me voimme vain lukea historiankirjoista on todellisuutta. harvoin olen nähnyt yhtä hiljaista salia täynnä teinikäisiä tyttöjä ja poikia.

Yksi asia mitä tämä nainen meille erityisesti painotti oli rohkeus toimia toisten ihmisten mielipiteiden vastaisesti. Tämä on hänen kokemukseensa verrattuna kauhean vähäpätöinen asia, mutta esimerkiksi koulukiusaamiseen puuttumalla voi osoittaa juuri sitä rohkeutta. Tietenkään näitä kahta asia ei voi mitenkään verrata toisiinsa, mutta tarkoitus on silti sama. Yksi pieni ihminen ei ehkä voi muuttaa historiaa, mutta ihmiselle jolla on hätä, jo tämän yhden ihmisen apu voi merkata paljon. Minkälainen ihminen ei esimerkiksi anna vettä juutalaiselle 15 vuotiaalle tytölle, joka on melkein nääntymäisillään, vain sen takia että tämä tyttö on juutalainen?

Toinen asia jota hän painotti oli se että me nuoret olemme tämän maapallon tulevaisuus. Hän sanoi meille että meidän jotka olemme tämän kuulleet kuuluu myös jatkaa tämän tositarinan kertomista, niin että tätä meidän maailmanhistoriamme ehkä kauheinta tapahtumaa ei ikinä unohdeta. Tämä on nyt minun tapani tehdä se.Jos tämän kerran täytyi tapahtua, niin ainakaan se ei saa olla turhaa, vaan siitä kuuluu oppia. Uskonto tai kansalaisuus ei ikinä saisi olla syy vihata tai ainakaan ei missään tapauksessa tappaa toista ihmistä. Ihan niin kuin tämä nainenkin sanoi: Hevosia, kissoja ja koiria voi olla eri rotuja. Toivoakseni olemme kuitenkin kaikki samaa mieltä siitä että me ihmiset olemme kaikki samaa rotua: inhimmillistä rotua.