sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Luukku 5: faktoja minusta ja Bambista


Heippa taas! Tähän luukkuun ajattelin tehdä postauksen, jossa kerron vähän hauskoja faktoja minusta itsestäni ja Bambista. Olen aikaisemmin tehnyt pari vähän tämän tyylistä postausta, joten yritin keksiä meistä vähän uusia faktoja tähän postaukseen. Joitain näistä faktoista te kuitenkin varmasti jo tiedätte. Toivottavasti suurin osa on kuitenkin teille uusia.

                                                    5 faktaa minusta:

1. Olen käynyt elämäni aikana Ruotsissa, Virossa, Kreikassa, Espanjassa ja Portugalissa

2. Minulla on aivan uskomaton taito kadottaa korvakorujen taustat aina johonkin, esimerkiksi sänkyyn, eikä niitä sitten sen jälkeen enää löydy;)

3. Minulla on taipumus unohtaa kameran lataaminen ennen talille lähtöä, ja pistää se sitten tallilla lataamaan. Erittäin suurella todennäköisyydellä se akku myös jää sinne satulakamariin lataamaan koko ratsastuksen ajaksi.

4. Opiskelen sekä Englantia että Espanjaa, ja osaankin kumpaakin kieltä aika hyvin. Olen kuitenkin tosi huono oikeasti käyttämään niitä. Minä taidan olla vähän liian ujo ja täydellisyyttä tavoitteleva ihminen..

5.  Minulla on kotona tapana tepastella ympäri ämpäri huoneesta toiseen, erityisesti jos treenaan kokeisiin pääni sisällä.

6. Yritän aina vältellä tukan pesemistä viimeiseen asti, sillä inhoan sitä että tukka on märkänä.

                                                  5 faktaa Bambista

1.  Bambi on maailman kiltein ja ihmisystävällisin tamma, mutta on se jotenkin onnistunut astumaan minun varpailleni kaksi kertaa. Saan kyllä tosin syyttää tästä itseänikin..

2. Bambi saattaa nähdä talvella ja syksyllä "pokemoneja" kentän kulmassa, vaikka se muuten onkin aika rento kaveri.

3. Bambilla on tapana nojata päänsä minua vasten kun laitan sille suitset. Se on tavallaan tosi söpöä, mutta se Bambin pää painaa kyllä jonkun verran. Bambi on kuitenkin sitä mieltä että minä voin kannatella sen päätä.

4. Bambi on auttamaton ahmatti. Siltä ei jää ikinä huomaamatta ihmisen taskussa oleva sokerinpala, porkkana tai leipä;)

5. Bambi nököttää aina välillä itsekseen tarhassa kun tulen tallille, vaikka muutkin hevoset olisivat tarhassa. Se tapaa katsoa jonnekin kauas kaukaisuuteen, ja jos oikein arvaan ,niin se seisoo unelmoimassa vihreistä niityistä ja laitumista kesällä.
Tämä on Bambin perus nökötysilme ja asento..

6. Jos Bambi ylipäätänsä vihaa jotain, niin se jokin olisi ehdottomasti hännän peseminen vedellä ja show shine spraypulloista kuuluva ääni häntää pestessä.

2 kommenttia:

  1. Onpa sinulla kiva blogi:) Tekstit ovat mielenkiintoisia ja ulkoasu on nätti. Liityin lukijaksi.

    enazupreme.blogspot.fi

    VastaaPoista

Kivat kommentit piristävät aina päivää ja otan niitä vastaan mielelläni! :)muistathan kuitenkin noudattaa hyviä käytöstapoja täällä netin ihmeellisessä maailmassa, törkeät ja asiattomat viestit poistan.

♥lisää tietoa meistä löytyy blogin sivuluettelosta, siellä saattaa olla vastaus kysymykseesi :)
♥kommentinvalvonta on käytössä joten älä turhaan lähetä kommenttia kaksi kertaa:)
♥vastaan parhaani mukaan kaikkiin kommentteihin mutta jos haluat vastauksen kysymykseesi saat sen varmemmin jos kommentoit uusimpaan postaukseen
♥kiitos kommenteista ja kiinnostuksesta blogiani kohtaan!