tiistai 20. joulukuuta 2016

Luukku 20: Kuvausvuosi 2016


Tämän päivän luukkuun ajattelin tehdä yhteenvedon tämän vuoden kuvaussessioista, ja näyttää omasta mielestäni parhaimmat kuvat. Tänä vuonna minä olen tosiaankin innostunut valokuvauksesta vielä entistäkin enemmän uuden kameran myötä, minkä tekin olette varmasti tästä blogista huomanneet. Me olemmekin tämän vuoden aikana varmasti kuvanneet ennätysmäärän kuvia tallilla, joten sen takia ajattelin tehdä yhteenvedon tämän vuoden kuvaussessioista.

                                                              Studiokuvat
Tämän vuoden kuvailut alkoivat studiokuvilla. Nämä kuvat onnistuivat mielestäni ihan hyvin siihen nähden että tuo järkkäri oli minulle vielä tuolloin aika uusi tuttavuus. Ainut asia mikä minua ehkä näissä kuvissa häiritsee on se etten saanut tuota taustaa täysin tummaksi. Muuten nämä onnistuivat mielestäni yllättävän hyvin. Tästä kuvaussessiosta minä opin sen miten tärkeätä on itse seistä auringonedessä kuvia ottaessa, niin ettei aurinko paista suoraan hevosen naamaa päin.

                                                      Mirellan juoksutuskuvat
 Näitä kuvia varten me harjasimme ja varustimme Mirellan hyvin tarkasti, ja se näyttääkin kuvissa todella hienolta!. Erityisesti nuo pintelit ovat kyllä tosi hienot näissä kuvissa.  Itse tykkään näistä kuvista erityisesti sen takia että meidän hevosista saa niin harvoin oikein irtohypytyskuvia, kun me olemme niitä niin harvoin irtohypyttäneet. Hevosia kyllä irtojuoksutetaan kuitenkin aika usein. Minun pidempi objektiivinikin taisi olla näitä kuvia ottaessa ensimmäistä kertaa käytössä.

                                                              Bambin synttärit

Kesäkuussa vietettiin tosiaan Bambin 8- vuotispäivää, ja Bambin synttäreitä vietettiinkin oikein pitkän kaavan mukaan. Näiden kuvien eteen me näimme tosi paljon vaivaa jo ihan koristelujenkin eteen, mutta mielestäni ne olivat sen arvoisia!

                                            Kesäiset mekkokuvat
Näistäkin kuvista tuli mielestäni oikein ainutlaatuisia. Näitä kuvia varten me olimme jo etukten miettineet kivoja paikkoja lähimaastosta, joissa halusimme kuvata, ja minusta nämä kuvat onnistuivat hyvin juuri sen takia.
                                           Syksyiset kuvat Mirellasta
Minä pidän näistä kuvista tuon ihanan syksyisen taustan vuoksi. Näitä kuvia ei tosiaankaan oltu suunniteltu etukäteen yhtään, vain minä yksinkertaisesti tartuin hetken mielijohteesta kameraan, kun maisema oli noin nätti.

Bambi ja metsä
Nämäkin kuvat otettiin aikalailla hetken mielijohteesta, mutta silti ne onnistuivat ihan kivasti. Näitä kuvia ottaessa saimme ensimmäistä kertaa käyttää hevosenhirnuntaa saadaksemme Bambin korvat hörölle.  Sen takia Bambi näyttääkin näissä kuvissa niin valppaalta ja kiinnostuneelta ympäristöstään;). Muutenkin kuvauspaikka oli oikein kiva, ja kuvien taustasta tuli nätti.

Talviset irtojuoksutuskuvat

Näissä kuvissa kivaa oli se että kaikki kolme hevosta pääsi mukaan niihin. kelikin oli noita kuvia ottaessa ihanan talvinen, ja juuri sen takia hevosilla oli virtaa juosta oikein kunnolla. Näitä kuvia minä lähinnä räpsin, ja yllätyin itsekin siitä että ne onnistuivat ihan kivasti.

                                                                Tonttukuvat
Nämäkin kuvat otettiin aikalailla hetken mielijohteesta, kun lunta oli maassa. Tonttukuvista on vähän niin kuin tullut meidän jokavuotinen perinteemme, ja tämän vuoden kuvista tuli ehdottomasti omat lempparini.
                                                              Lucia
Nämä kuvat on otettu viime perjantaina, joten niistä voi lukea lisää lauantain luukusta,).

Mikä oli teidän mielestänne onnistunein kuvaussessiomme?

7 kommenttia:

  1. Sun blogissa on aina niin upeita kuvia, ne on yksi suuri syy miksi luen sun blogia! Omia lemppareitani ovat ehkä kaikki juoksutus- kuvat, ne vaan on niin mageita ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon:). Onhan nämä kuvat muuttuneet hienommiksi tuon uuden kameran oston jälkeen. Nuo juoksutuskuvat on kyllä omiakin lemppareitani.

      Poista
  2. Oi, mitä kuvia! 😍 Toinen kuvaussessio etenkin. 🙊💖

    VastaaPoista
  3. Synttärit ja kesäiset mekkokuvat. 😊

    VastaaPoista
  4. Onpa ihania kuvia. Nuo irtojuoksutuskuvat on ehdottomasti lemppareita:)

    enazupreme.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:). Itsekin tykkään noista irtojuoksutuskuvista.

      Poista

Kivat kommentit piristävät aina päivää ja otan niitä vastaan mielelläni! :)muistathan kuitenkin noudattaa hyviä käytöstapoja täällä netin ihmeellisessä maailmassa, törkeät ja asiattomat viestit poistan.

♥lisää tietoa meistä löytyy blogin sivuluettelosta, siellä saattaa olla vastaus kysymykseesi :)
♥kommentinvalvonta on käytössä joten älä turhaan lähetä kommenttia kaksi kertaa:)
♥vastaan parhaani mukaan kaikkiin kommentteihin mutta jos haluat vastauksen kysymykseesi saat sen varmemmin jos kommentoit uusimpaan postaukseen
♥kiitos kommenteista ja kiinnostuksesta blogiani kohtaan!