Mietin tässä jokin aika sitten sitä miten hevosharrastukseni on minuun vaikuttanut, ja mitä hevoset minulle merkitsevät. On täysin selvää että kuntoni on parantunut ratsastuksen myötä paljon, mutta aloin myös ajattelemaan asioita hieman syvällisemmin.
Lopputulokseni oli se että ratsastus on vaikuttanut minuun oikeastaan pelkästään positiivisesti. Kun elämässä on tapahtunut jotain surullista tai tylsää, niin talli on aina ollut minun "pakopaikkani". Ei kyseessä tarvitse edes olla mikään maailmaa mullistavan kauhea asia, vaan jo esimerkiksi koestressi, tai muut ihan pienet murheet unohtuvat hyvin tallilla. Erityisen hyvin muistan yhden kerran kun olin saanut ihan surkean numeron matikankokeesta, ja olin tosi pettynyt itseeni. Samana päivänä menin kuitenkin tallille, ja harmitukseni unohtui heti. Joskus voi myös olla kysymys vähän suurimmistakin asioista. Yhtenä päivänä olin saanut kuulla että isoisäni kuolisi luultavasti seuraavan päivän aikana, ja olin tietysti tosi surullinen ja ahdistunut koko sen päivän, kun vain odotin isältä tai äidiltä puhelua hänen kuolemasta. Hevosten seurasta oli kuitenkin silloinkin hiukan apua, ja sain sillä tapaa vähän niin kuin unohtaa pahan oloni hetkeksi.
Olen myös aina saanut ihan käsittämättömästi henkistä voimaa ratsastuksen ja hevosten kautta. Millään muulla tavalla ei vain saa sellaista hyvää oloa. Se hetki kun voittaa oman itsensä tai ne omat pelkonsa on vain niin palkitseva, että sen eteen on valmis tekemään kovasti työtä. Itsehän minä painelin jännityksen kanssa puoli vuotta, enkä vain suostunut antamaan periksi sille. Se tunne kun minä sitten lopulta voitin sen jännityksen oli niin ihana, että se tosiaan oli puolenvuoden työn arvoista. Olin vain tosi tyytyväinen itseeni silloin, ja ylpeä siitä etten antanut periksi. Uskon että jokaisen ratsastajan on jossain vaiheessa voitettava oma pelkonsa, enkä pitänyt itseäni mitenkään erityisen rohkeana, mutta olin silti ylpeä itsestäni. Sitähän se rohkeus toisaalta omasta mielestäni kuitenkin on: Sitä että ei anna periksi, vaikka pelottaakin. Jos ei ihminen jännittäisi, niin eihän sitä rohkeutta tarvittaisikaan.
Toisaalta ratsastus on myös tehnyt minusta nöyremmän. Ratsastuksen parissa on niin paljon opittavaa, ettei yksi ihmisikä riitä kaiken sen oppimiseen. Siksi onkin ihan turha pyrkiä täydellisyyteen, ja sen tajuaminen on tehnyt ihan hyvää tällaiselle hiukan perfektionistimaiselle ihmiselle. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä ettei aina pitäisi yrittää parhaansa, mutta kaikella on rajansa. En väitä olevani tässä läheskään täydellinen. Joskus minä edelleenkin yritän liikaa, ja se kääntyy lopuksi minua vastaan. Joskus taas olen turhautunut kun olemme taas joutuneet keskelle kenttää, ja olen vain istunut tyhmänä hevosen selässä tekemättä mitään, koska en ole ollut varma siitä mitä minun pitäisi tehdä.
Vastuuntuntoakin ratsastuksen parissa oppii hyvin. Jos tunti ei mene hyvin, niin on turha yrittää syyttää hevosta siitä, kun se vikaa istuu melkein poikkeuksetta siellä satulassa.Sillä asenteella ei yksinkertaisesti pääsee eteenpäin. Tietenkin jokaisella meistä on joskus huonoja päiviä, eikä itselleen saa olla liian ankara. Sama päätee elämässä muutenkin. Ei henkilöä tai asiaa x kannata syyttää kaikista omista ongelmista, koska vain sinä itse olet vastuussa omasta onnellisuudestasi, saavutuksistasi ja unelmistasi. Sairaudet ja onnettomuudet, ja muut sellaiset asiat, joihin ei itse voi vaikuttaa ovatkin sitten tietysti asia erikseen..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kivat kommentit piristävät aina päivää ja otan niitä vastaan mielelläni! :)muistathan kuitenkin noudattaa hyviä käytöstapoja täällä netin ihmeellisessä maailmassa, törkeät ja asiattomat viestit poistan.
♥lisää tietoa meistä löytyy blogin sivuluettelosta, siellä saattaa olla vastaus kysymykseesi :)
♥kommentinvalvonta on käytössä joten älä turhaan lähetä kommenttia kaksi kertaa:)
♥vastaan parhaani mukaan kaikkiin kommentteihin mutta jos haluat vastauksen kysymykseesi saat sen varmemmin jos kommentoit uusimpaan postaukseen
♥kiitos kommenteista ja kiinnostuksesta blogiani kohtaan!